Oudot hahmot eli: kuinka lakkasin kontrolloimasta kaikkea ja opin rakastamaan tyhjiöinsinööriäni

Keskustelin taannoin tavastani pelata aina jotakin aspektia itsestäni, vaikka hahmot ulkoisesti poikkeaisivat toisistaan paljonkin. Pyrin yleensä löytämään jonkin yhdistävän arvon, ajatusmallin, tavoitteen tai tavan, jonka kautta pääsen sisälle hahmon maailmaan, ja jonka ympärille voin rakentaa itselleni vieraampia piirteitä. Varsinkin roolipelaamisen aloittaessani hahmot kuitenkin muistuttivat itseäni jopa niin paljon, että ne alkoivat tylsistyttää.

Koska mainitun keskustelun pohjalta toivottiin LOKI-artikkelia, pääsen kerrankin kertomaan hahmoistani ihan luvan kanssa. Toivon tekstini kuitenkin avaavan uudenlaisen hahmon löytämisen hienoutta ja hankaluutta omaa kokemustani laajemmin ja olen koonnut loppuun muutamia vinkkejä heille, joiden on allekirjoittaneen tavoin hankala päästää arkiminästään irti hahmoa luodessaan, mutta halua kurotella sitä kauemmas.

Turvalliset sivustaseuraajat

Aloitin aikanaan selkeämmin itseni pelaamisella, eli turvallisilta tuntuvilla magian käyttäjillä ja muilla sivustaseuraajilla. Vaikken voi sanoa thaumaturgisten rituaalien varsinaisesti kuuluvan arkeeni, oli toimintamalleissa yhtäläisyyksiä elämääni. Näissä hahmoissa oli mahdollista tarkkailla pelin kulkua etäämmältä, puuhastella loitsujeni parissa ja tukea muuta peliporukkaa. Annoin reippaampien ja kokeneempien viedä tilanteita eteenpäin ja keksiä ratkaisuja. Jälkikäteen tunnistan jännittäneeni omaa osaamistani ja himmailleeni siksi seinänvierustoilla.

Kokemukseni ja varmuuteni kasvaessa rupesin pelaajana ottamaan entistä aktiivisempaa roolia, mutta koska hahmot eivät juuri muuttuneet, alkoivat ne huomaamattani tuntua tylsiltä. Itsensä pelaamisessa on se etu, että tietää miten missäkin tilanteessa toimia, mutta on melko ryydyttävää kamppailla samojen haasteiden kanssa niin pelissä, kuin sen ulkopuolella. Erityisen ärsyttävää on huomata olevansa kammottavan varovainen ja kaikkea kuolemanpelossaan kontrolloiva pelaaja, joka kadehtii älyttömiä ideoitaan toteuttavia tovereitaan ja samanaikaisesti pelkää pilaavansa kaiken.

Voiko tiedettä maistaa? 

Vaikka olin yrittänyt laajentaa hahmorepertuaariani muutamissa kesäkampanjoissa ja muissa lyhyissä peleissä, pääsin lopulta tylsistymisen umpikujasta ulos aivan vahingossa. Tein muutaman vuoden takaiseen Teknokratia-kampanjaamme tyhjiöinsinööri Jiin, jonka taitoja ja kykyjä valitessani sosiaaliset ulottuvuudet jäivät jalkoihin. Tuloksena oli omanlaisensa versiointi älykköhahmosta, mutta ilman siinä vaiheessa omaksumaani sosiaalista tilanteiden kannattelua.

Ensimmäiset pelikerrat jouduin istumaan käsieni päällä ja muistuttamaan itseäni pysymään sivussa ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyvistä suunnitelmista. Pelaajana minulle olisi ominaista heitellä ideoita ja luotsata tilannetta eteenpäin, mutta hahmoni oli kiinnostunut lähinnä näytteiden keräämisestä (ja maistamisesta). Mietin, kuinka kestän koko kampanjan ilman, että otan aktiivisempaa roolia – ja sitten aloin sekoilla. 

Sekoilu ei ehkä kuvaa sitä, miltä pelitilanne muille vaikutti, sillä en suinkaan yrittänyt pistää kapuloita porukkamme rattaisiin. Mutta ihmisenä, joka on tottunut tarkkailemaan ja etenemään neuvotellen, tuntui pelottavalta – ja lopulta vapauttavalta – lakata murehtimasta moisista asioista ja keskittyä pipetoimiseen tai uusien välineiden rakenteluun. Ja välillä täysin vastuuttomasti mutustella löytämiämme toismaailmallisia substansseja.

Tämä hahmo opetti minut istumaan takapenkillä ja antamaan muiden viedä tilannetta eteenpäin sekä luottamaan siihen, että pieni luova sekoilu voi viedä seikkailua eteenpäin siinä missä harkittu ja varovainen pohdintakin.

Kukaan miekkaa heiluta ei kuin Hadclio!

Siinä, missä tyhjiöinsinöörini opetti minut olemaan välittämättä pelimaailman sosiaalisista konventioista, Band of Bladesissa NPC-hahmoista pelattavakseni päätynyt sotilas Hadclio sai minut hoksaamaan, kuinka hauskaa voi olla syöksyä gastonmaisella itsevarmuudella vihollisten kimppuun. 

Sotilashahmoihin keskittyvä kampanja tuntui hyvältä hetkeltä päästä lähitaisteluarkuudestani ja ottaa etäältä ammuskelevan hahmon sijaan vastuulleni miekanheiluttelija. Kampanjan alussa luomani jäyhän heavyn haavoituttua päädyin pelaamaan tätä tyhmänrohkeaa umpipösilöä – ja huomasin nauttivani siitä. Ensimmäistä kertaa uskalsin ottaa riskejä taisteluissa, ja niiden myötä ymmärsin voivani luottaa peliporukkaani ja pelinjohtajaani. Muut hahmot pelastivat tarvittaessa heitoissaan epäonnistuneen miekkasankarini ja pelinjohtaja vinkkasi ystävällisesti, jos hän oli tekemässä jotain liian älytöntä.

Lopulta oli pakko myöntää, että lakattuani pelaamasta kaiken varmistavia, loitsujensa kanssa nyhrääviä nörttejä, eli itseäni, päädyin kuitenkin pelaamaan muita puoliani – sosiaalisesti toistaitoisia tieteentekijöitä ja vähemmän teräviä muskelisankareita.

Kohti uutta ja sen yli!

Roolipelaamisen ei suinkaan tarvitse tähdätä jatkuvaan uuden kokeilemiseen, mutta mikäli huomaat kyllästyneesi saman tyyppisten hahmojen pelaamiseen tai haluaisit kokeilla jotakin uutta, voin omien kokemusteni perusteella antaa seuraavat vinkit:

  • One-shotit ja skenaariot antavat mainion mahdollisuuden kokeilla uudenlaisia hahmotyyppejä ja pelityylejä. Kannattaa kuitenkin antaa uusille asioille useampi mahdollisuus: uudesta hahmosta voi löytyä hauskoja puolia vasta muutaman pelikerran jälkeen.
  • Peliporukan tuki on tärkeää. Etenkin, jos esimerkiksi koet olosi epävarmaksi johtavammassa roolissa, mutta haluaisit kokeilla sellaista, on tärkeää, että muut pelaajat tukevat sinua pelitilanteessa ja heidän hahmonsa vahvistavat omasi johtajaroolia.
  • Muista myös jutella toiveistasi ja ajatuksistasi muulle porukalle. Itse esimerkiksi olen oppinut sanoittamaan haluani jakaa johtamiseen ja tilanteen eteenpäin viemiseen liittyvää vastuuta, jonka herkästi otan itselleni pelipöydässä ja sen ulkopuolella.
  • Ja tsekkaa tietysti muun porukan kanssa, että suunnittelemasi, sinulle kummallisempi hahmo sopii seikkailun ja porukan luonteeseen. Tarkoitus on kokeilla itselle vieraampia juttuja, ei rikkoa muiden peliä.

Kirjoittaja haluaa kiittää mainituissa kampanjoissa pelanneita, niitä pelinjohtaneita ja kaikkia muita peliporukoitaan, joissa on saanut oppia itsestään.


Artikkelin kirjoitti Pauliina Männistö ja sen toimitti Heidi Säynevirta.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s