Juhana Pettersson, helsinkiläinen larp-taiteilija, roolipelisuunnittelija ja kirjailija, lienee useimmille lukijoille vanha tuttu. Hänen pelejään leimaavat omaperäiset aiheet ja taiteellinen kunnianhimoisuus. Pettersson on kautta uransa kirjoittanut paljon työstään, analysoiden sekä itse järjestämiään pelejä että kokemuksiaan pelaajana toisten peleissä.

Engines of Desire on kokoelma Petterssonin kirjoituksia vuosien varrelta. Kansien väliin mahtuu 31 artikkelia yli neljälle sadalle englanninkieliselle sivulle. Melkoinen tiiliskivi siis.

Artikkelisisältö on ryhmitelty viiteen osaan: Art, Politics, Design, Aesthetics sekä Beyond larp. Karkeasti tiivistäen ensimmäinen osio on johdanto larppiin kokemuksen taidemuotona, toinen käsittelee larppien ja reaalimaailman yhteyksiä ja kolmas käytännön kysymyksiä. Alkupuolen artikkelit liittyvät usein Petterssonin omiin kokemuksiin pelinjärjestäjänä. Sitten pureudutaan larppien estetiikkaan osiossa, jonka painopiste on enemmän kirjoittajan kokemuksissa pelaajana, ja lopuksi hahmotellaan larppauksen mahdollisia kehityssuuntia ja uusia aluevaltauksia.

Kirja alkaa Jaakko Stenroosin hyödyllisellä johdannolla. Yksityiskohtaisessa biografiassa esitellään itse kirjoittaja. Tämä on kiitettävä ratkaisu: Pettersson kirjoittaa vahvasti ensimmäisessä persoonassa ja omien kokemustensa kautta. Lukijan on helpompi eläytyä kirjoittajan näkökulmaan, kun hieman tietää tämän taustoista.

Johdanto myös esittelee teoksen keskeiset teemat lyhyesti. Koska kirjan formaatti on kokoelma artikkeleita, joiden näkökulmat ja tyyli saattavat vaihdella, helpottaa teemojen esittely punaisen langan löytämistä kirjasta. Ja sellainen kyllä löytyy: kirjoitustensa kautta Petterson rakentaa selkeää ja yhtenäistä kuvaa siitä millainen taidemuoto liveroolipeli on ja miten toimii hyvin suunniteltu larp.

Elämyksiä, politiikkaa ja estetiikkaa

Mitä ne teemat sitten ovat? Stenroos katsoo tärkeimmiksi teemoiksi kirjoituksissa roolipelaamisen kokemuksen taiteena, larpin käytön todellisuuden tarkasteluun ja kommentointiin sekä huomion siirtämisen pois tarinoista.

Kokemus, experience, onkin teoksen kantava teema. Petterssonille larpin ytimessä on pelihahmo käyttöliittymänä, jonka kautta pelaaja vaikuttaa larppiin – ja vaikuttuu itse. Tarinat ovat toissijaisia: narratiivit rakentuvat usein jälkikäteen. Koettu saa myöhemmin tarkasteltuna ja toisille kerrottuna tarinallisen muodon, mutta pohjalla on aina elämys. 

Pettersonin näkemystä larpista taidemuotona leimaa osallistuminen ja jaettu luova vastuu. Pelinjärjestäjän tehtävä on tarjota pelaajille työvälineitä, joiden avulla nämä voivat toteuttaa hahmojaan ja ohjailla kokemustaan. Larp toteutuu pelaajien henkilökohtaisten elämysten kautta, pikemminkin kuin jonkin ylhäältä johdetun, suuren narratiivin pohjalta.

Pettersonin taidelarpeja yhdistää omalaatuisilla vuorovaikutusmekaniikoilla leikittely. Mike Pohjolan ja Pettersonin Luminance-pelissä tämä on pelitilan täyttävä jauho, Muovikuppi-larpissa itseilmaisu kahvikuppeja murskaamalla. Näissä mekaniikoissa korostuu ilmaisun ohella nautinto ja fyysinen elämyksellisyys: asioiden rikkominen on hauskaa ja jauho tuntuu hyvältä iholla.

Tasapainottamaan uusia mekaniikkoja Pettersson on lanseerannut termin Välttämätön Zombie, Necessary Zombie. Se viittaa tuttuun genrekonventioon, vaikkapa zombiehin, jonka avulla kokeellisemmat pelielementit voidaan ankkuroida johonkin pelaajille tuttuun ja turvalliseen.

Todellisuuden ja pelin rajat kiinnostavat Pettersonia. Monet kirjoittajan tärkeimmistä larpeista ovat vahvan poliittisia. Petterssonille on erityisen tärkeää yhteiskunnallisten epäkohtien kriitikin lisäksi tutkia keinoja vaikuttaa asioihin.

Yhdessä palestiinalaisten larppaajien kanssa toteutettu Halat Hisar tarjoaa kiinnostavan esimerkkitapauksen paitsi haastavan aiheen käsittelyyn larpissa liittyvistä nyasseista, myös käytännön poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksista ja rajoista. Itse peli oli väistämättä rajoitettu osallistujamääränsä osalta, mutta tehokas mediatyö auttoi luomaan larpille “toisen käden yleisön”.

Baltic Warriors-kokonaisuus hälventää pelin ja ympäröivän maailman rajoja vielä voimakkaammin: sarjan pelejä pelattiin keskellä turistilaumoja ja oikeita mielenosoituksia. Paikalle osuneilla ulkopuolisilla oli mahdollisuus hypätä mukaan peliin omana itsenään. Peleihin liittyvät keskustelutilaisuudet, joissa oli mukana todellisia poliittisia vaikuttajia, laajensivat niin ikään larpia todellisuuden puolelle.

Petterssonin kiinnostus tosimaailman mekanismeihin ulottuu myös perinteisempien larppien puolelle. Vampire: the Masquarede-larp Parliament of Shadows simuloi EU-päätöksenteon mekanismeja ja tapahtui autenttisessa ympäristössä. Mukana oli myös kaksi aitoa MEPiä pelaamassa itseään.

Reaalimaailman ja pelimaailman välillä häilyminen nousee muutenkin toistuvasti esiin. Kirjan avaavassa Art of Experience-esseessä Pettersson huomioi suuren osan roolipelista tapahtuvan jossain in-game– ja off-game-tilojen välimaastossa. Pelaajat liikkuvat eriasteisten immersiotilojen välillä. Tätä realiteettia voi taitava pelisuunnittelija hyödyntää.

Käytännön kysymyksiä

Design-osioissa Pettersson siirtyy larppien järjestämisen käytännön kysymyksiin. 

Basics of Character Creation-artikkelissa kirjoittaja kartoittaa erilaisia pelihahmon rakentamisen tapoja ja välineitä. Tärkeää on luottaa pelaajiin. Antamalla pelihahmolle mahdollisuudet toimintaan ja monipuoliseen osallistumiseen larpin eri mekanismeihin saadaan pelaajien omasta luovuudesta kaikki irti. Pelihän on lopulta kollektiiviseti rakennettu teos.

Pettersson myös hahmottelee keinoja, joilla larppi voidaan järjestää mahdollisimman tehokkaasti. Stressin hallinnan ja oman jaksamisen merkitys korostuu kirjoittajan omien burn out-kokemusten kaunistelemattomissa kuvauksissa.

Dokumentaatio nousee esiin useissa esseissä. Tylsän tuntuista aihetta sietää korostaa, sen tärkeydenhän on varmasti jokainen taiteentekijä oppinut kantapään kautta. Mutta apuraharaporttien ohella dokumentaatiolle löytyy kirjassa muitakin tarkoituksia. 

Dokumentaatio on analyysin väline, jolla yritetään päästä vaikeasti tavoitettavan pelaajakokemuksen äärelle, pohtimaan välineen syvintä olemusta. Se on myös historiankirjoitusta. Molemmissa tapauksissa pyrkimyksenä on larppaamisen kehittäminen taidemuotona. Dokumentaatio voi jopa olla itse taideteos: tästä kirja tarjoaa esimerkkeinä Ilya Khrzhanovskiyn DAU-projektin ja Brody Condonin Zeigarnik Effect-teoksen. 

Eräänlaisia dokumentteja ovat myös Pettersonin kuvaukset toisten järjestämistä larpeista, joissa hän itse on ollut pelaajana. Nämä ovat kiinnostavaa luettavaa, ja tarjoavat erilaisen näkökulman Petterssonin muualla kirjassa larpin tekijän näkökulmasta esittelemiin ajatuksiin.

Muodon haasteet

Kirjallisena formaattina esseekokoelmalla on omat mahdollisuutensa ja haasteensa. Suurin osa artikkeleista on vuosien varrella julkaistu jossain aiemmin, yhdeksän on uusia. Monille lukijoille osa teksteistä saattaa siis olla entuudestaan tuttuja. Tiettyä päällekkäisyyttäkin niissä on: esimerkiksi keskeiset teokset kuvataan lyhyesti useampaan kertaan. Mikään suuri ongelma tämä ei tietenkään ole.

Artikkelikokoelmana teos ei myöskään rakenna argumenttejaan täydellisen järjestelmällisesti, vaan keskeiset teemat kehittyvät esseiden lomassa. Tämä on piristävääkin: kirjaa voi halutessaan lueskella sieltä täältä, sen mukaan mikä sattuu kiinnostamaan.

Pettersson kirjoittaa sujuvasti, ammattikirjailijan varmuudella, ja teosta lukee mielellään. Analyysi on hyvää ja kritiikki terävää – varsinkin omia tekemisiä kohtaan. Akateemista teksti ei ole, vaan on suunnattu pikemminkin toisille larp-suunnittelusta kiinnostuneille. Kunnianhimoista sisältö silti on. Myös visuaalisesti kirja on selkeä ja vähäeleisen tyylikäs. Kuvia on mukavan paljon.

Omassa johdannossaan Pettersson kertoo teoksella pyrkivänsä tallentamaan larpin historiaa, tietoa ja kokemuksia. Hän arvelee sen olevan mahdotonta, koska larpin keskiössä on henkilökohtainen kokemus ja muisto siitä. Niin tai näin, teos onnistuu tallentamaan kappaleita pohjoismaisen larppaamisen historiasta, runsain mitoin tietoa taidemuodosta ja elävän tuntuisia sirpaleita kirjoittajan kokemuksista.

Mikä tärkeintä, ainakin minussa Engines of Desire herätti halun hankkia omia kokemuksia. Kirjoittajan innostus ja usko larppaamiseen taidemuotona on tarttuvaa. Minäkin haluan viskoa Ikea-kuppeja katuun, pyöriä jauhoissa, osallistua palestiinalais-norjalaisiin häihin ja oppia ymmärtämään mitä on elämä miehitetyllä maalla. Velhot, vampyyrit, kidnappaukset ja androidit kelpaavat myös.

Kokemukset voivat olla henkilökohtaisia ja katoavaisia, mutta ne ovat uusiutuva luonnonvara niin kauan kuin kunnianhimoisia larpin tekijöitä riittää.

---

Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

---

Jutun kirjoitti Teemu Kivikangas ja toimitti Massi Hannula.