Yllä: Isak Wacklinin muotokuvia 1750-luvulta (Kansallisgalleria). Alempana: Tuomas Puikkonen, Kapteeni Tuuli ja Automaton.
Miten pelata historiallisessa pelissä eri aikakausien sukupuolijärjestelmiä ja niiden tuomaa valtadynamiikkaa niin, etteivät pelaajien sukupuoli tai pukeutumismieltymykset vaikuta lainkaan siihen, missä asemassa tai roolissa olevia hahmoja he saavat pelata?
Roolipelin kuvaaminen tarinapeliksi on sikäli hankalaa, että monet pelaajat mieltävät tarinallisen palaamisen eri tavalla. Minä tarkoitan tässä yhteydessä tarinapelillä peliä, jossa peli tukee kevyttä improvisaatiotarinaa, säännöt ovat hyvin lyhyet ja pelin valmistautumiseen ei tarvita juuri ollenkaan aikaa. Klassinen esimerkki tällaisesta tarinapelistä on korttipeli Once upon a time, jossa kerrotaan satua pelikorttien avulla. Hyvin tarinapelillisiä kotimaisia roolipelejä ovat esimerkikis Yes, sir! ja Hounds of the Sea ja tämän kolmikon täydentää hyvin pelitavaltaan samankaltainen Syöksykierre-Nick.
Perinteisiin roolipeleihin verrattuna Syöksykierre-Nick on käytännössä lähes säännötön, sillä siinä menneen vuosisadan huimapäät ovat kokoontuneet muistelemaan seikkailujaan ja koko peli tapahtuu menneessä aikamuodossa, kun sankarit keskustelevat siitä, miten kaikki oikein tapahtuikaan.
Aiheena on epämääräisen väljästi luonnehdittu seikkailujen aikakausi: romantisoitu siirtomaa-aika viidakkotemppeleineen, vesitasoineen, taitolentäjineen ja tutkimusmatkailijoineen. Indiana Jones, Kari Grandi ja Allan Quatermain luovat esteettisen viitekehyksen, vaikka käytännössä pelimoottori on niin yksinkertainen, että sen voi sovittaa mihin tahansa nopeita käänteitä sisältävään kevyeen jutusteluun. Ohjekirjassa on jopa tyhjiä taulukkopohjia, mikäli pelin haluaa taivuttaa johonkin spesifimpään aiheeseen.
Syöksykierre-Nickin ehdoton etu on siinä, miten helppo pelaaminen on aloittaa ja miten nopeaa siinä on polkaista tarina käyntiin. Peli ei vaadi erillistä pelinjohtajaa, vaan kyse on hahmojen muistelusta, jossa vapaamuotoiseen kerrontaan tuotetaan käänteitä muiden pelaajien ohjaamilla haasteilla. Haasteissa kertoja joutuu muuttamaan tarinansa suuntaan jollakin tavalla tai muutoin selittämään asian parhain päin. Noppia pelissä ei käytetä muuhun kuin mahdollisesti satunnaisten sanojen arpomiseen.
Tavallaan pelin suurin vahvuus kätkee sisäänsä myös Nickin heikkouden. Oikeastaan Syöksykierre-Nickin pelaaminen on niin helppoa, ettei siihen tarvita varsinaista pelikirjaa ollenkaan. Peli rakentuu lähinnä muutaman vapaaehtoisen peliä vaikeuttavan lisäsäännön ja runsaiden vapaaehtoisten taulukoiden varaan. Taulukoita ei oikeastaan tarvita mihinkään, mutta niitä voi käyttää improvisaatioapuna, mikäli pelaajat eivät keksi (=hahmo ei muista) että missäs sitä oltiinkaan ja mitä tekemässä. Pelistä on sääntökirjassa kaksi perusvarianttia, mutta niiden ero on marginaalinen, sillä kummassakaan ei ole varsinaisia sääntöjä.
Kaikkineen Syöksykierre-Nick on ohut ja edullinen pikkupeli, joka soveltuu parhaiten sellaiseen roolipelien välipalanälkään, jossa pelaajat ovat paikalla ja aikaa on vähän, eikä kukaan ole suunnitellut mitään eikä valmiita seikkailujakaan ole tarjolla. Sopii hyvin illanistujaisiin tai peliharjoitteeksi, mutta pitkään kestävää kampanjaa tämän varaan on vaikea rakentaa.
Tekniset tiedot
Kustantaja D-oom Products
Kirjoittaja: Risto Hieta
Ilmestymisvuosi: 2016
Saatavuus: Ainakin Pelikryptasta
Artikkelin kirjoitti Wille Ruotsalainen, toimitti LOKIn toimitus.
Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki
Ihmisen näköiset on 2020 alkava kaupunkipelisarja, joka kertoo harhamista, ihmisten joukossa elävistä olennoista, jotka ovat osin ihmisiä ja osin eläimiä. Pelisarjan tyylilaji on realistinen noir. Fantastisten elementtien suhteen jalat pidetään maassa kaurismäkeläisessä hengessä. Pelinjohtotiimissä on yhdeksän tekijää. Haku Ihmisen näköisiin alkaa marraskuussa 2019.
Ihmisen näköiset -pelisarjassa pyrimme toteuttamaan tiettyjä design-valintoja ja käytäntöjä. Kaikki niistä eivät ole uusia, mutta olemme kehittäneet niitä mielestämme selkeämmiksi ja kattavammiksi. Esittelen tässä artikkelissa niistä kolme: metatiedon kautta tarinallistamisen, uusien harrastajien tukemisen ja yhteisöllisyyden luomisen.
The Tingleversesta ei voi kirjoittaa selittämättä ensin, kuka on tri Chuck Tingle.
Chuck Tingleä ei kuitenkaan voi selittää. Chuck Tingle täytyy kokea. Suosittelen siihen vaikkapa jaksoa Pounded in the Butt by My Own Podcast -podcastia.
Tohtori Tingle on yksi vuosikymmenemme suurista performanssitaideteoksista. Hän varjelee henkilöllisyyttään tarkoin ja silloin harvoin, kun esiintyy julkisuudessa, pitää päässään paperipussia ja tummia laseja. Emme siis tiedä, kuka hän varsinaisesti on tai onko edes vain yksi henkilö, saati se julkisesti nähty.
Joka perjantai Kuutornin pohjoispuolelle ilmestyy katu, joka ei ole olemassa muina viikonpäivinä. Kadulla kuuluu aina naurua ja laulua, se on täynnä ravintoloita ja katukahviloita. Asukkaat elävät ikuisessa perjantaitunnelmassa. Ne, jotka eivät kestä arkea, voivat paeta tänne ja herätä aina perjantaihin. Ensisilmäyksellä katu on täynnä glamouria. Nauru ja hymy loistavat asukkaiden ja vierailijoiden kasvoilla. Mutta tarkemmin katsottuna täällä elämäänsä viettävien kasvoilla loistavat suru ja väsymys.
Itran kaupunki (Itras by) on norjalaisten Ole Peder Giæverin ja Martin Bull Gudmundsenin suunnittelema ja Thore Hansenin kuvittama surrealistinen roolipeli 20-luvun kaupungista, joka sijaitsee unen ja toden rajamailla. Outo kaupunki avaa peliporukoille vanhoista elokuvista ja tarinoista tutun maailman, jota muuttuu pelin aikana odottamattomilla tavoilla. Satamassa vaeltaa hyljeksittyjä naamanvääntelijöitä, joiden kasvot ovat muuttuneet pysyvästi näiden ilmeillessä tuulen yltyessä. Alamaailman syövereissä tatuointistudiotaan pitää suuri, kaljupäinen Vanja, joka kulkee verkkopaidassa henkselit kilisten. Hän polttaa tatuointeja asiakkaisiinsa kuumalla teräksellä ja musteella. Keskellä kaupunkia asuu hämähäkkiolento Nidra, joka Unitornin suuressa kammarissaan katselee valtaamaansa kaupunkia. Lue loppuun
Suomen Kulttuurirahasto lisäsi viimeisimpään apurahakierrokseensa pelit ensi kertaa erilliseksi taiteenalaksi, ja minä olin yksi niistä onnekkaista, joka saivat työskentelyynsä rahoitusta. Ainakin kaksi muutakin apurahaa osui larpintekijöille: Kaisa Kankaalle työryhmineen ja Mike Pohjolalle. Muista tuetuista peliprojekteista esimerkiksi Zuz Buchowskan Go Date Yourself vaikuttaa hurjan kiinnostavalta.
”Queerfeministisen liveroolipelisarjan toteuttamiseen”, lukee apurahapäätöksessä. Pelisarjan kärki on siinä, että se käsittelee liveroolipelaamista queerina identiteettityökaluna. Itse pelien sisällöt pyörivät muun muassa identiteettien, henkilösuhteiden, yhteisöjen, vastarinnan ja voimaantumisen teemoissa.
He heräävät. On vain he seitsemän hahmoa. Ja jokaisella on oma värinsä, johon he pukeutuvat. Värit ovat ruskea, oranssi, punainen, sininen, keltainen, harmaa ja vihreä. Melkein voin tuntea valkoisen värin heissä, mutta sen valkoisen sävyjä ovat peittäneet nuo edellä mainitut rikotut värit, jotka edustavat niitä seitsemää kuolemansyntiä, joihin ovat langenneet. Ei ole muuta kuin he. Tietämättömyyden polulla, etsien järjen valoa. Löydettyään ikääntyneiden sielujen polun he seuraavat sitä, ja löytävät tien päähän.
Ja siellä tien päässä odottavat väkivalta, hillittömyys ja vihamielisyys. Kolme hirmupetoa, vahtimassa Helvetin porttia. Tuomiten jonossa olevia. Tuomiten heränneet heidän teoistaan.
Pelikorttipakalla pelattava roolipelini on pääsemässä pöytälaatikon pölyistä ihmisten ilmoille! Kiitokset siitä LOKIn roolipelistipendille, jota ilman tuskin olisin määrätietoisesti tekemässä valmista. Lue loppuun
Muuminmetsästäjät oli yhden iltapäivän mittainen pikku larppi Naantalin Muumimaailman tienoilla 16 pelaajalle, kahdelle pelinjohtajalle ja yhdelle kokille (toinen sai influenssan eikä päässyt). Peli järjestettiin parissa kuukaudessa ja pelattiin laskiaissunnuntaina 3.3.2019.
Teksti ja larppi sisältää huonoa huumoria muumien syömisestä. No actual Moomins were harmed during the making of this larp — Yhtään Muumia ei oikeasti vahingoitettu larpin tekemisessä.
Tämän pelin syntytarina alkaa kotibileistä. Kaverin synttäreillä Arttu Hanska tuli kertomaan että järjestää Ropeconiin (2016) skenaariokilpailua ja kysyi olisko mulla jotain peli-ideaa jolla osallistua. Ensimmäinen vastaukseni oli ettei oikein ole ideaa eikä varsinkaan kokemusta freeform skenaarion tekemisestä, mutta siinä bileiden aikana idea sitten kuitenkin löytyi. Mieleeni nousi sinä keväänä lukemani Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä (Otava 1972) romaani ja etenkin sen kuvaus Tampeereella jatkosodan alussa toimineesta kommunistinuorten vastarintaryhmästä. Siinä olisi tarina jonka halusin kertoa. Myös idea siitä että yksi pelaajahamoista kuolee ja tämän pelaajaa pelaa Valtiollisen Poliisin kuulustelijaa loppukohtauksessa syntyi prosessin alussa sekä jonkin sortin äänestysmekaniikkojen käyttö tämän hahmon päättämiseksi. Lue loppuun
LOKI 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.