Punalipun pelilaudalla aloittama ketju Vinkkejä hyvään roolipelaamiseen sai minut miettimiään mistä hyvät pelikokemukset syntyvät – ja ennen kaikkea miksi ne jäävät joskus syntymättä. Mietittyäni asiaa hieman enemmän aloin ymmärtää muutamia pelaamiseen liittyviä tapoja – joiden esittely foorumiketjussa olisi ollut hankalaa. Teoreettisen pohdinnan sijaan tarkoitukseni on kertoa elävän maailman esimerkkien avulla muutamasta tekniikasta, joilla uskon minkä tahansa pelin paranevan…

Alunperin olin tosin otsikoinut tämän artikkelin ”vinkkejä oikeaan roolipelaamiseen”, koska [ironia]muut tavathan pelata ovat tietysti vääriä[/ironia].

Ensimmäisessä versiossa tätä kolumnia minulla oli koko joukko vinkkejä, joista jokainen oli oikeastaan toimiva. Ja vain ehkä joka kolmas varastetu yllämainitusta ketjusta. Huomasin kuitenkin että kaikki pyörivät saman teeman ympärillä, joten kirjoitin kolumnin uusiksi kyseisen teeman ympärille.

Okei. Otetaan nyt kuitenkin muutama askel taaksepäin ja lähdetään liikkeelle perusasioista. Tai premissistä niin kuin tarinapelaajat tykkäävät sanoa. Ainakin minulle, ja suurelle osalle niistä tyypeistä kenelle olen jutellut, roolipelaaminen on ennen kaikkea sosiaalinen harrastus. Siis tapa pitää hauskaa hyvien tyyppien kanssa. On syytä huomata että roolipelillä tarkoitetaan tässä yhteydessä ja loppukolumnin ajan larppeja, pöytäpelejä, tarinapelejä, freeformia, jeeppiä jne.

Ensimmäinen vinkkini alkuperäisessä tekstissä oli: Anna (ja ota!) tilaa kokeilla asioita. Se lähti liikkeelle lukioajan peliporukoissamme olleesta kirjoittamattomasta säännöstä: kukaan ei sitten pelaa vastakkaista sukupuolta. Rajoitus voi tuntua varsinkin enemmän larpanneista naurettavalta, mutta sille oli aikanaan teinipojista ihan järkeviltä tuntuneet perusteet. Käytäntö sai alkunsa kammottavista ensikokemuksista naista pelaanneista nuorista miehenaluista, joiden käsitys vastakkaisesta perustui muutamaan lyhyeen seurustelukokeiluun ja kattavaan annokseen nuorten naisten lehtiä (kuten Reginaa). 

Vaikka koimme silloin että kyseessä oli juurikin se naisen/miehen pelaaminen, en enää usko että olimme oikeassa. Mihin tahansa tuntemattomaan rooliin eläytyvä pelaaja joutuu aluksi turvautumaan yksinkertaistamiseen ja stereotypioihin. Ja jos halutaan että sukupuolella ei ole väliä hahmoja pelatessa joudutaan usein naisen/miehen pelaamista harjoittelemaan hetken aikaa ennen kuin se alkaa tuntua luontevalta niin pelaajasta itsestään, kuin muista pelin osallistujista.

Sama koskee mielestäni myös suurta osaa muita hahmokonsepteja. Roolipelit ovat siitä upea ilmaisumuoto, että niissä voimme ottaa toisten ihmisten tai olentojen roolin ja eläytyä heidän tilanteeseensa. Mitä kauempana rooli on omasta elämästään – sitä enemmän se vaatii aikaa tunnustelulle, kokeilulle ja rooliin sisään pääsemiselle. Oikeastaan tässä pätee vanha viisaus siitä, että kaikki tavoittelemisen arvoinen – vaatii tavoittelemista.

Mistä päästään tämän kolumnin sanomaan. Tunnustelua, kokeilua ja sisään pääsemistä voi sallia, tukea ja auttaa. Ja voin luvata että pelit paranee, jos teette näin. Paitsi jos tietysti teitte niin jo etukäteen tai olette vaan mystisiä ja harvinaislaatuisia luontaisia roolinottajia [edellinen lisätty koska internet ja ihmiset jotka osaa jo paremmin].

Ja sitten vielä ne vinkit…

Larppien osalta haasteen voi ratkaista varsin kätevästi peliä edeltävien työpajojen kautta. Ohjatut ja tarkkaan rajatut kohtaukset tai harjoitukset antavat varmuutta hahmojen pelaamiseen ja tuovat pelissä vaikeiden sosiaalisten rajoitteiden tai sääntöjen noudattamisen tavallisen kuolevaisen kosketeltaviksi. Suosittelen lämpimästi hahmo- ja ryhmätyöpajoja lähes kaikkiin peleihin jotka eivät suoraan sijoitu nykyaikaan tai lähimenneisyyteen. Tai oikeastaan ihan kaikkiin peleihin.

Pitkissä kampanjoissa samaa voidaan soveltaa myös pöytäpeleissä – mutta vielä paremman konstin opin J.Tuomas Harviaiselta hänen vetämästään City of Os -kampanjasta. Tavallisesti hahmot luodaan aina kampanjan aluksi, mutta niihin pääsee sisään vasta kolmannella tai neljännellä pelikerralla. Harviainen ratkaisi haasteen antamalla pelaajien muuttaa vapaasti hahmojaan ensimmäisten pelikertojen välillä, niin kauan kuin asiat vain olivat draamallisesti selitettävissä ja edes jotenkin uskottavia. Hahmo oli siis saattanut päästä takaa-ajossa taidon sijaan säkällä karkuun jne.  Verrattuna vaikkapa Harhapolkuun kirjoittamaani pelien välissä paloissa tapahtuvaan hahmonluontiin – Harviaisen ratkaisu on sekä elegantimpi, helpompi että järkevämpi.

Kumpikaan ylläolevista ei kuitenkaan ratkaise haastetta kertapelien tai jeepform -skenaarioden osalta. Jeepissä asiaa voidaan tietysti helpottaa uudelleenottojen avulla (kohtauksia pelataan uusiksi koska… jeep). Kertapeleissä taas tarvitaan vähän järeämpiä konsteja: roolivihjeitä.

Roolivihjeet ovat alunperin ekasta DD:stä löytyvä tekniikka, joka kuulostaa monen peliä pelanneen mielestä lähinnä hassulta. Ajatus on kuitenkin yllättävän toimiva ja yksinkertainen. Aina kun hahmosi tulee kohtaukseen tai aloittaa puhumaan, kerrot kuka hahmosi on. Sen voi tehdä DD:n mallin mukaan sanomalla ”leipäväras gthunk lyö sitä peikkoa” tai vähän sujuvammin mallia ”Hahmoni tulee paikalle. Se on vanhana ja kokeneena varkaana ottanut mukaan….”. Avain on hahmon roolin toistamisessa aina ihan kuvailun aluksi. Näin koko peliporukka allaa pikkuhiljaa ajattelemaan hahmoa sen roolin, eikä pelaajan vielä tunnustelevan pelaamisen kautta. Väitän että tämä olisi toiminut myös nuoruuden porukkamme kyberpunkissa: ”Tämä todella hottis mutta kylmä bimbo…” – tai sitten ei.

Jos mikään kolmesta ylläolevasta vinkistä ei toimi pelissä – voi lisäksi harkita muita roolivihjeen kaltaisia tekniikoita. Ryhmädynamiikan rakentamiseksi toimii hahmoille annettavat tehtävänimikkeet ja pelaajille jaetaan printtinä ne yhdistävä organisaatiokaavio. Örkkien suhtautumisen muihin kansoihin voi lisätä hahmolomakkeen laitaan jne. Esimerkkejä kirjallisista roolivihjeistä on helppoa keksiä vaikka kuinka.

Kaikkia näitä tekniikoita tärkeämpää on kuitenkin se alkuperäinen vihje:  Anna (ja ota!) tilaa kokeilla asioita. Roolipelaaminen vaatii pelaajien välistä luottamusta ja sen antamista. Ja antamalla tilaa kokeilla – voi antaa paljon toiselle pelaajalle ja koko pelille.

V

Ps. Kannattaa myös tutustua siihen artikkelin alkuun linkattuun ketjuun. Se sisältää roorumiröllien lisäksi paljon asiallisia ajatuksia pelien parantamisesta.