Kaikki aistit mukaan

Pelinjohtajan on helppo pitäytyä totutussa tavassa ja kuvailla hahmojen havaintoja enimmäkseen näköaistin kautta. ”Saavutte majataloon. Majatalossa on vain yksi kerros. Oikealla on takka, ja harvalukuinen asiakaskunta istuu jotenkin väsyneen ja masentuneen näköisenä likaisissa pöydissään.”

Tämän oman tutun kuvailutavan voi haastaa ottamalla huomioon myös muut aistit. Miltä majatalossa kuulostaa? Mitä voisi tuoda esiin tuntoaistin välityksellä? Entä makuaisti, olisiko siitä mitään hyötyä kuvailussa? ”Astutte sisään majataloon. Ilmassa tuoksuu takan savu, ja tuoksu sekoittuu märkien vaatteiden hajuun. Likaisten pöytien äärestä kuuluu väsynyttä keskustelun mutinaa. Lattialaudat ovat aivan liian ohuet, ja ne joustavat jalkojen alla oudosti.”

Tähän edelliseen kuvaukseen olisi toki voinut liittää myös makuaistin, mutta se olisi voinut kuulostaa jo teennäiseltä. Makuaistin voi helposti ottaa mukaan vaikkapa silloin, kun hahmo käyttää juotavia taikaesineitä. Hahmon suussaan voi myös maistua rautainen veri kesken taistelun, repussa päiväkausia säilytetyssä ruoassa on kenties eltaantunut maku, tai hahmo saattaa maistaa äärettömän mehukasta tuoretta riistaa, joka on maustettu marjoilla.

Kaikkien aistien tuominen esiin joka tilanteessa olisi tietenkin väkinäistä. Moniaistista kuvailun tapaa voi pyrkiä harjoittamaan esimerkiksi silloin, kun hahmot saapuvat uuteen ympäristöön. Jos pelinjohtaja muistaa kuvaillessaan edes silloin tällöin, että ihmisellä on kuusi aistia, tilanteet voivat muuttua paljon elävämmiksi.

Hahmon huomioiminen kuvailemisessa

Pelimaailmojen ulkopuolellakin maailma koetaan aina omien suodattimien läpi. Jos hahmo on esimerkiksi sotilas, hän kokee maailman aivan eri tavoin kuin kokenut arojen metsästäjä. Tämän voi ottaa huomioon silloin, kun kuvaillaan vain yhden hahmon kokemusta, mutta eri näkökulmien avulla voi täydentää myös koko ryhmälle kohdistuvaa kuvailua.

Edelliseen majataloesimerkkiin voi esimerkiksi lisätä: ”Ragnar, huomaat että yhdessä majatalon puupylväistä on syvä viilto kaulan korkeudella. Päättelet viillon muodosta, että se on peräisin isosta kirveestä. Lorenia, huomaat että takka on tehty punagraniitista, jota ei löydy satojenkaan mailien säteeltä.” Näiden kuvailujen ei tietenkään tarvitse olla välttämättä tarinakoukkuja tai muutenkaan merkittäviä. Moni pelaaja kokee hahmonsa kuitenkin tärkeämmäksi ja yksilöllisemmäksi, jos maailmaa kuvaillaan välillä juuri hahmon luontaisten ominaisuuksien kautta.

Kohti yksityiskohtaisuutta

Monesti on hyvä täydentää kuvailua etenemällä yleiskuvauksesta hiljalleen kohti yksityiskohtia. Edellisessä esimerkissä ei ollut tarvetta kuvailla heti jokaisen majatalovieraan aseita tai edes ulkonäköä. Liian pitkät kuvailut saavat pahimmillaan pelaajien ajatukset vain harhailemaan. Jos edellisessä esimerkissä hahmot jäävät notkumaan baaritiskille, kuvausta voi täydentää kertomalla, että tiski on viillelty täyteen outoja rastinmuotoisia merkkejä ja keikkuu kun siihen nojaa ja että takahuoneesta leijailee jonkin eksoottisen mausteen kirpeä tuoksu.

Vaikka hahmot eivät tekisi muuta kuin keskustelisivat leiritulen ääressä keskenään, pelinjohtaja voi heittää väliin lyhyitä ja napakoita kuvauksia lisäämään tunnelmaa. ”Nuotio rätisee kuuluvasti leirinne keskellä. Hiljainen sade rummuttaa Ragnarin metallikilpeä verkalleen.” Jos hahmot keskustelevat pitkän tovin, tällaisilla pienillä lisäkuvauksilla voi vahvistaa illuusiota ajan kulumisesta.

Tässä on tosin se vaara, että pelinjohtajan lyhytkin kuvailu keskeyttää hyvän hahmojen välisen keskustelun. Jos pelaajat eivät ole tottuneet tällaiseen tapaan, he saattavat olettaa, että pelinjohtajan kuvailu on jotenkin merkityksellinen vaikka sen tarkoitus on vain lisätä yksityiskohtia ja luoda tunnelmaa. Täydentävien yksityiskohtien onkin usein hyvä olla niin vähäpätöisiä, etteivät pelaajat vahingossakaan oleta, että heidän pitäisi reagoida niihin jotenkin. ”Nuotiolla istuessanne sade saa ruohikon tuoksumaan raikkaammalta. Havupuupilkkeet paukahtelevat nuotiossa”.

Kuvailu, tuo pelinjohtajien ikuinen tasapainoilulaji, jota ei kai voi oppia kuin harjoittelemalla.

---

Artikkelin on kirjoittanut Karhapää, toimittanut Seppo Raudaskoski