The Beseeching Parliament on upouusi Dungeons & Dragons seikkailu 1-3 tason hahmoille. Sen on kirjoittanut Pekka Rihko, joka ainakin minulle arvostelijana on uusi nimi roolipelikirjoittajien joukossa. Tällä viikolla Lokissa katsastetaan, mitä tämä rukoileva pöllöparvi on syönyt.

Spoilerivapaa osuus

36-sivuinen A5-vihko tuntuu käteen vaatimattomalta, eikä pelkkä selailu saa seikkailun poltetta nousemaan. Pöllönkuvaa ja kartanonkarttaa ja kannessa synkkää metsää. Alkusivujen sukuhistoriikki tulee liian varhain, ennen kuin lukija on kunnolla koukussa.  Sitten se tapahtuu, ja huomaa tempautuvansa mukaan, sillä The Beseechingh Parliament on seikkailurakenteeltaan ja ympäristöltään kiehtova. Se on ehdottomasti fantasiaa, mutta kaukana perinteisestä luolaholvaamisesta.

Jo lähtökohta on kiinnostava: pelaajien hahmot ovat seikkailujen puutteessa palkkautuneet talven ajaksi palvelijoiksi kartanoon, jossa asuu uransa jo lopettaneita, korkeamman tason seikkailijoita. Luvassa siis pitäisi olla polttopuiden pilkkomista ja huussin tyhjentämistä, jonka rinnalla hahmoilla on tilaisuus urkkia entisiltä seikkailijoilta hyviä jippoja ammatissa etenemiseen.

Tietenkään talvesta ei tule helppo ja Raucherin perheellä on sisäiset ongelmansa, joihin hahmot saattavat sotkeutua. Raucherit on tunnettu kitsaudestaan, eivätkä palvelijat viivy heillä pitkään. Samaan aikaan entiset seikkailijat eivät tunnu ymmärtävän hyvien palvelijoiden perään ja niukallakin osaamisella pelaajahahmot voivat vaikuttaa talossa paljon. Muuta palveluskuntaa kun ei heidän lisäkseen ole. Jos pelaajahahmojasi yhdistävät ominaisuudet ovat päämäärättömyys, aloitekyvyttömyys ja päälle päin näkyvä epärehellisyys, ei tämä seikkailu ole soveltuva. Muissa tapauksissa kirja antaa monta suuntaa edetä, ja seikkailu antaa yhtä hyvin pelimateriaalia ikäville ryöstömurhaajille, kuin pitkiä taustatarinoita kirjoittaville pelaajille.

Miljöönä on kartano järven rannalla ja metsän lähellä. Järvi on jäässä ja rannassa sauna. Muutoin peli sopeutuu helposti useisiin kampanjamaailmoihin. Haltiat on mainittu ja pelissä on mukana kääpiöitä. Dungeons & Dragonsin eri laitoksista peli soveltuu käytettäväksi käytännössä kaikkien kanssa. Olentojen pelitiedot kun on annettu mahdollisimman minimalistisesti. Käytännössä peli lienee tarkoitettu ensisijassa erilaisille retroklooneille. Tämä ei ole kirjoitettu taistelupainotteiseksi luolaryöminnäksi. Kartanossa on huoneita, jossa pelvelijat saavat kulkea vapaasti, ja niitä toisenslaisia huoneita…

Mukaan lähteville ja juonikoukkuihin tarttuville pelaajille ennustaisin tästä irtovan hupia suunnilleen neljän tunnin tai yhden illan peliksi. Tapahtumiin on rakennettu kiinnostavia jatkomahdollisuuksia, joskin osa seikkailun lopetusvaihtoehdoista voi sulkea niiltä ovia.

Kansikuva: Riku Yliviuhkola

Mahdollisia spoilereita sisältävä osuus

Peli tuo hyvällä tavalla mieleen Susanna Clarken romaanin Jonathan Strange & herra Norrel. Kummassakin käydään kauppaa keijujen kanssa ja pahuus riippuu näkökulmasta ja havainnoitsijasta. The Beseeching Parliamentin kaikkiin henkilöhahmoihin, katalia kanoja ja käärmekukkoa myöten, on saatu käärittyä jotain sympaattista. Epäinhimillisen keijuhengen tullessa lunastamaan sopimustaan, ovat kartanon vanha rouva ja hänen poikansa vaikean valinnan edessä, ja he kiistelevät keskenään vaikeasta valinnasta. Kumpikin vaihtoehto sisältää huonot puolensa, ja jos pelaajahahmot kynevät voittamaan työnantajiensa luottamuksen, tarjoutuu pelaajahahmoille yllättäen se hovimestarin paikka lausua viisaita sanoa ja ohjata kohtaloa.

Dungeons & Dragons on tämän pelin tapauksessa lähinnä markkinointinimike, sillä The Beseeching Parliament on kylliksi hyvä peli toimiakseen ilman d20-pohjaista vakioselkärankaa. Koska pelissä seikkailijahahmot on tungettu suorittamaan tavallisia palvelusväen askareita lämmityksestä ruoanlaittoon, toimii peli nimenomaan ykköstason hahmoilla.

Toisaalta D&D asettaa sikäli armottomat raamit, että ykköstason hahmot ovat oikeassa vaarassa kartanon kanalassa tai jahdatessaan jättiläisrottia kellarissa. Silti seikkailu antaa loistavan potkun kampanjan alkuun, sillä siinä hahmot eivät vielä ole varsinaisia seikkailijoita, mutta voivat nähdä aarteita ja kuulla tarinoita siitä, mihin matkustelu vieraisiin sotiin voi johtaa. Kun pelissä voi tarjoutua vielä mahdollisuus käydä kauppaa sielustaan (miten olisi tasonnousu nyt heti?) ja valita kumman sielu pelastetaan, Parliament nousee silmissäni parhaaksi valmisseikkailuksi pitkään aikaan. Tämän saa pelautettua jopa taistelupelinäkin, mutta silloin hahmojen lienee paras luopua suosiolla sielustaan ja haudata porukan mahdolliset temppeliritarit avantoon, sen verran eri tasolta pahin vastustajista on kentällä kohdattuna.

Tosin muistettava on se vastuuvapauslause, että seikkailussa hahmojen työnantaja on korkeasta tasosta huolimataan jonkin tason idiootti. Jos tämän pystyy ottamaan annettuna eikä häiriinny siitä, miten helposti hahmot voivat teeskennellä ystävyyttä työnantajaansa kohtaan voittaakseen tämän ystävyyden ja luottamuksen, seikkailu toimii kuten pitääkin. Eli kartanon isäntää kannattanee katsoa sellaisin silmin, että siinä on kauhean salaisuuden ja valinnan piinaama vanha sotaratsu, joka kaipaa nyt eniten yksinkertaista ja luotettavaa maalaisjärkeä auttamaan itseään valinnassa. Ja tämä onneton ehkä uskoo pelaajahahmojen edustavan tätä viatonta maalaisjärkeä.

Papukaijamerkki vielä aarrehuoneen viittauksista kuuluisiin seikkailupaikkoihin.