Velhokoulun lumoissa

Olin larpannut viimeksi joskus 90-luvulla, kun kuulin College of Wizardrysta, velhokoulularpista puolalaisessa linnassa. Useampi tuttuni oli käynyt jossain kolmesta ensimmäisestä pelautuksesta syksyllä 2014 ja keväällä 2015, ja kaikki hehkuttivat sitä upeaksi kokemukseksi. Olin jo pitkään miettinyt palaamista larppaamisen pariin, mutta en vaan ollut saanut aikaiseksi. Selattuani hieman pelin nettisivuja, jokseenkin mielijohteesta, ostin lipun syksyllä 2015 pelattavaan College of Wizardry 6:n. Palaisin vanhan harrastuksen pariin vähän isommalla ryminällä (tai ainakin budjetilla) kuin olin ajatellut.

Larppiin valmistautuessa koin paljon epävarmuutta. Mitä jos en osaa? Mitä jos se onkin tylsää? Oliko tämä sittenkin huono idea? Haaskaanko rahani? Mitä jos en vaan osaa? Luin pelin design documentin moneen kertaan, ja silti pelkäsin, etten osaisi. Jännitti. Samalla olin täpinöissäni ja hankin ties mitä proppeja ja hienon asun. (Mutta mitä jos se ei riitä? Jos se ei olekaan tarpeeksi hieno?)

0001

Hahmojen nimikylttejä. Kuva: Kaisa Vitikainen

Ensimmäisen pelipäivän aamuna lensin aivan liian aikaisin lähtevällä lennolla Berliiniin ja odottelin kentällä yhteiskuljetusta. Olin erittäin ajoissa, mutta silti jännitti. Mitä jos en löydä bussia? Mitä jos ne lähtee ilman mua? Löysin bussin. Eivät lähteneet ilman mua.

Yhteinen bussmatka oli eloisa ja yhteisöllinen, mutta silti vietin puolet siitä lukien pelimateriaaleja yhä uudelleen. Mitä jos en osaa?!

Pitkän bussimatkan päätteeksi saavuimme Czochan linnalle, ja olin myyty.

 

 

 

kaisan-juttu1

Czocha yöllä. Kuva: Toivo Voll

 

Ensimmäinen College of Wizardryni ei lopulta ollut larppina kovin kummoinen. Pelini kärsi siitä, etten ollut kunnolla rakentanut suhteita etukäteen tai kehittänyt itselleni juonia. Oppitunnit olivat mahtavia: zombihyökkäyksiä, pieleen menneitä rituaaleja, traumaattista muistojen penkomista! Mutta tuntien ulkopuolella jäi aika ulkopuolinen olo, joka korostui entisestään lauantai-illan tanssiaisissa. Parinlöytämispakko (sittemmin poistettu!) ahdisti yllättävän paljon. Lopulta menin tanssiaisiin toisen yksinäisen tupakaverin kanssa.

Pelini olisi voinut olla parempikin, mutta Czochaan ja pelimaailmaan rakastuin. Upea linna salakäytävineen ja kidutuskammioineen, torneineen ja natisevine portaineen. Parempia puitteita velhokoululle on vaikea löytää! Ja koulun historia ja tuvat, paksun nahkakantisen oppikirjan kirjoitusten takaa aukeava maailma, mahdollisuuksia täynnä. Olin sittenkin College of Wizardryn lumoissa, eikä entiseen ollut paluuta.

 

0003

Sendivogius-tupa, CoW8. Kuva: Karol & Aga Blazy / www.karolaga.com

 

Kun seuraavana keväänä palasin College of Wizardry 8:aan, linnan pihaan astuessa tuntui kuin olisin tullut kotiin. Pelasin samaa hahmoa kuin 6:ssa, mikä osoittautui virheeksi, sillä en ollut tuohon valmishahmoon saanut kunnolla syvyyttä. Peli oli kuitenkin minulle edellistä parempi ja osasin etsiä juonia joihin osallistua ja pelata aktiivisemmin tuvan kanssa. Parasta kuitenkin olivat tentit. Kyseessä oli Midterm Madness -editio, jossa Czochassa on tenttikausi.

Pelasin hyvin kunnianhimoista ja ahkeraa opiskelijaa, ja tenttien suorittaminen parhain mahdollisin arvosanoin oli yllättävän hauskaa. En olisi etukäteen uskonut, että istuisin lounastauon ruokasalissa kirjoittamassa ylimääräistä esseetä arvosanan parantamiseksi sillä välin kun muut jahtaavat juonia. Kova työ kuitenkin palkittiin, ja hahmoni sai vuosikurssin parhaan keskiarvon. En ole ikinä välittänyt arvosanoista niin paljon!

Pelin päättyessä tiesin jo, ettei tämäkään CoW jäisi viimeiseksi.

Kolmannessa ja neljännessä College of Wizardryssäni (9 ja 10) pelasin opettajaa, ja löysin viimein oman paikkani CoW-versessä. Nautin opettamisesta ja pelin tekemisestä oppilaille. Kumma kyllä opettaminen ja tuntien suunnittelu oli helpompaa, antoisampaa ja vähemmän stressaavaa kuin opiskelijan pelaaminen. Osasin myös paremmin luoda suhteita, suunnitella juonia ja käyttää NPC-järjestelmää.

CoW10 oli erityisen onnistunut peli. Pelasin Necromancy-professori Vyga Zoranskya, jonka tunnilla oli kuollut opiskelija edellisellä lukuvuodella. Kyseisen opiskelijan tupa vihasi professori Zoranskya, mutta pelin edetessä heille vähitellen selvisi, ettei tarina ollutkaan niin yksinkertainen kuin he uskoivat. Juoni antoi paljon peliä sekä minulle että koko tuvalle.

 

 

0004

Professorit Vyga Zoransky ja Y’Shira, CoW10. Kuva:  Kamil Wędzicha Fotografia

En ollut valmis jättämään College of Wizardryä taakseni. Vastahan aloin oppia, miten tätä peliä pelataan! College of Wizardry 11:ssä ja 12:ssa halusin jälleen pelata opettajia, ja sainkin molempiin opettajapaikan. Vasta jonkin aikaa roolijaon jälkeen minua pyydettiinkin rehtoriksi 11. peliin, sillä kukaan ei ollut hakenut paikkaa. Suostuin epäilyksistä huolimatta (mitä jos en osaa?), ja onneksi suostuin! Olen nyt kahdesti pelannut rehtoria CoW:ssa, ja se on antoisinta ja hauskinta, mitä pelissä voi tehdä.

Uudestaan tuskin palaan kyseiseen rooliin, sillä nykyisin paikka on varsin haluttu, ja itse kaipaan uusia rooleja ja kokemuksia. Kyseisiä pelejä on silti vaikea peitota.

Yhä palaan CoW:n pariin uudestaan ja uudestaan. Ensi syksyn CoW13 (eivät ihan mene numerojärjestyksessä!) on minulle jo 11. CoW, ja lisää on luvassa.

 

0005

Ei-lainkaan-doloresumbridgemainen rehtori Edwina Hemlock kätyreineen, CoW16. Kuva:  Przemysław Jendroska

 

Minuun College of Wizardry siis kolahti ja kovaa. Monelle on käynyt samoin: CoW:lla on oma fandominsa, ja spin-offeja sekä muita samaan maailmaan sijoittuvia pelejä on järjestetty paljon. Toisille taas CoW on upea kertakokemus, jota ei välttämättä tee mieli toistaa, ja joillekin taas kokemus on ollut vähemmän hieno, syystä tai toisesta.

Jos tekee mieli kokeilla ihan itse, tässä muutama vinkki:

Liity Facebook-ryhmiin: CoW Community ja Velhokoulu – suomalaiset cow-pelaajat ovat yleisiä ryhmiä, joihin voi liittyä vaikka heti. Jokaisella pelautuksella on lisäksi omat ryhmänsä, joihin lipun ostaneet saavat linkit sähköpostilla.

Luo suhteita: Kullakin pelautuksella on “looking for relations” -ryhmä, jossa voi kehittää suhteita. Kannattaa luoda sekä syvempiä että pintapuolisempia suhteita, jopa enemmän kuin uskoo tarvitsevansa – usein pelissä ei päädy pelaamaan kaikkia suhteitaan.

Hyppää mukaan juoniin: Tartu juonikoukkuihin, lähde mukaan öisiin rituaaleihin, ja kun jostain kuuluu hälinää, mene kohti. Say yes.

Käytä NPC-järjestelmää: NPC:t ovat ihan kaikille! Haluatko perhedraamaa? Pyydä hahmon vanhemmat käymään. Vaaraa? Pyydä kohtaus metsässä ihmissuden kanssa. Tai minotaurin. Tai vaikka järvessä uivan seireenin. Pyydä ihan mitä tahansa – se kyllä toteutetaan, jos mahdollista.

Älä huolehdi propeista: Opiskelijat saavat lainaan kaavun ja tupasolmion, etkä välttämättä tarvitse edes omaa taikasauvaa: niitäkin löytyy varastosta laatikollinen lainaan.

Ensikertalaiselle suosittelen myös yhteistä bussikyytiä Berliinistä Czochaan. Bussi on kohtuuhintainen ja takaa pääsyn perille samaan aikaan muiden kanssa. Jos bussi onkin myöhässä (esimerkiksi rengasrikon takia, näinkin on käynyt) niin et ainakaan ole yksin. Larppi ei ala ennen kuin bussit ovat perillä. Lisäksi bussissa voi luoda viime hetken suhteita – ja tietenkin tutustua muihin pelaajiin.

 


Tekstin on kirjoittanut Kaisa Vitikainen, toimittanut Lokin toimitus.


 

Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

Yksi kommentti artikkeliin ”Velhokoulun lumoissa

  1. Paluuviite: LOKI 6v! | Loki

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s