Missä menee minuuden ja hahmon välinen raja?

kuvassa tiiliseinään maalattu sininen silmä, ja seinään nojaava nainen sekä iso teatterinaamio

Kuva: Pixabay

Katson peiliin. Takaisin tuijottavat siniset silmät hehkuvat vihaa ja katkeruutta. Tuota tyyppiä on tosiaan kohdeltu väärin ja kaltoin. Peilistä takaisin katsova ei kuitenkaan ole minä vaan hahmoni. Vaikka olenkin jo kotona, ja peli on jo ohi.

Annan sen olla niin. Annan keholleni ja mielelleni oman aikansa prosessoida pelin kirvoittamaa vihaa. Tunnetta, jota ei kokenut pelkästään hahmoni, vaan siinä on myös jotain omaa ja jotain kollektiivista. Annan aivojeni loksautella minuuteni palat paikoilleen sitten, kun hetki on kypsä.

Tuota tuntematonta tuttua tuijottaessani muistan taas, että myös Noora, se jota itsekseni kutsun, on oma roolinsa. Vuosikausien pelaamisen tulos, sinnikkäästi harjoiteltu ja vahvasti juurtunut identiteetti. Juuri nyt se ei tunnu kovin todelliselta.

Huomaan sen haurauden. Huomaan, miten häilyvä rakennelma se on. En saa siitä kiinni. Enkä oikeastaan ole enää hahmonikaan. En ole kumpikaan niistä rooleista – en ole erityisesti mitään. Se tuntuu vapauttavalta.

Siinä hetkessä koen, että olen jotain paljon todellisempaa kuin yleensä olenkaan. Jotain syvempää, pysyvämpää, hiljaisempaa, tyhjempää. Sitä on vaikea tavoittaa sanoin. Mutta nautin siitä tilasta. Tietäen, että vähitellen taas luisun vanhaan rooliini omassa elämässäni.

Tuossa hetkessä piilee muutoksen mahdollisuus. Ymmärrän, että voin lisätä rooliini mitä haluan. Voin korostaa tiettyjä piirteitä, tai häivyttää toisia, jotka eivät palvele minua niin hyvin.

Voin olla rohkeampi, kuten tein ensimmäisen larppini jälkeen, kun ymmärsin, että se onkin hahmoni enkä minä joka mokaa. Myös oma suhtautumiseni prostituoituihin ja ihmiskauppiaisiin on muuttunut ymmärtäväisemmäksi viimeisimmän larppihahmoni myötä.

Voin luoda itselleni uuden hahmon tässä elämän pelissä tai larpissa vaikka joka päivä.

Kuvassa Batman tekstillä "always be yourself, unless you can be batman, then always be batman"

Siis voiko todella valita eläytyä millaiseen hahmoon tahansa?

Teoriassa sen luulisi olevan mahdollista, mutta niin pitkään kuin olemme ihmisiä, tässä on tiettyjä rajoitteita…

Todellisuudessa harva meistä on niin tietoinen, että kykenisi täysin irtautumaan oman identiteettinsä rooleista. (Kyllä, monikossa: millainen olet vanhempiesi tai kumppanin kanssa, työpaikalla, jne.)

Omasta identiteetistä irtautuminen, ja jonkun piirteen eristäminen tai korostaminen roolihahmossa vaatii tiedostamista. Sitä, että pystyy havainnoimaan omaa toimintaansa ja tunnistamaan, että minussa on paljon tällaisia piirteitä ja tuollaisia taas vähemmän. Jos tiedostamista ei ole, ei ole myöskään vapautta valita käyttäytyä toisin.

Suurimman osan arjestani ja myöskin larpeissa, olen oman minuuteni, omien ehdollistumieni vanki. Suurin osa niistä on syvään pinttyneitä, totuuksia siitä miten maailma toimii, ja millainen minä olen, että niitä hädin tuskin huomaan – tällöin ne ovat juurikin tiedostamattomia.

Tässäpä muutama esimerkki siitä, miten ehdollistumat vaikuttavat pelikokemuksiin:

Olen lähes koko ikäni kokenut olevani jollain tavalla ulkopuolinen varsinkin ryhmätilanteissa. Saapuessani uuteen larppiin tämä kokemus voi tehdä uusiin tyyppeihin tutustumisesta hankalaa off-game. Varsinkin, jos aistin, että pelaajat ovat jo valmiiksi klikkiytyneitä. Jos hahmollani on valmiiksi annettu kontaktit tai hän kuuluu jo johonkin jengiin, yhteenkuuluvuuden kokeminen pelissä on kuitenkin yleensä helpompaa. Silti olisi todella epätodennäköistä, että hahmostani oman persoonallisuuteni rajoitusten takia kehkeytyisi kaiken huomion keskipisteenä sykkivä avainhahmo.

Vihan ilmaisu ja raivokohtausten järjestäminen on aina ollut minulle hankalaa, sillä olen kokenut sellaisen käytöksen olevan muita loukkaavaa. Olen kuitenkin oppinut, että sellainenkin toiminta on täysin inhimillistä niin peleissä kuin muutoinkin. Sittemmin olen opetellut kohtaamaan aggressioni, ja opettelen vieläkin. Tähän väliin mahtuu myös kausi, jolloin ilmoittautumisissa mainitsin, etten halua pelata hahmoa, jolla on räiskyvät tunteet. Koin, että se ei olisi ollut mahdollista, kun en edes itse tiennyt miten se tapahtuu!

Muinoin fantsularpissa eräs musta maagi muuttui jättiläismäiseksi lohikäärmeeksi. Koska proppina oli vain pienikokoinen mustassa kaavussaan säntäilevä miekkonen, eivät muut ympärillä olleet moksiskaan. Vaikka monella larppaajalla varmasti onkin keskivertoa notkeampi mielikuvitus, vaatii silti olemattomien lohikäärmeiden näkeminen paljon skarppausta. Kun kuitenkin ensisijaisesti reagoimme sen mukaan, mitä aistimme meille välittävät.
Toisessa fantsupelissä kuningaspari saapui kylään. Aniharva teki heille tietä ja osoitti kunnioitustaan kumartamalla. Ehkäpä siksi, että meidän arkitodellisuudessamme emme ole tottuneet pokkuroimaan kruunupäille .

Millaisissa tilanteissa olet itse huomannut oman persoonallisuutesi rajoittavan pelaamistasi?

Entä milloin olet huomannut, että kanssapelaajasi eivät jostain syystä kykene eläytymään tavalla, joka mielestäsi kuuluisi tilanteeseen?

Näistä aiheista olisi antoisaa jutella muiden larppaajien kanssa!

Voinko mitenkään päästä eroon itsestäni hahmoa pelatessani?

Omien havaintojeni ja kokemusteni valossa niin larppihahmon pelaamiseen kuin kaikkeen muuhunkin luovaan toimintaan kulkeutuu mukaan rahtusia omasta persoonasta. Sitä tapahtuu, vaikka joku kuinka väittäisi, ettei taide jota he tekevät ole henkilökohtaista. Tai että larppihahmo et ole sinä. Koska sinä olet kuitenkin se kanava, jonka lävitse taide ja hahmo tapahtuvat.

Larpeissa et pääse pakoon kehoasi, joka on myös hahmosi keho. Myös tunne-, ajatus- ja arvomaailma vuotaa aina läpi joiltain osin. Omat rajamme eli minkälainen kontakti ja kosketus on ok ja mikä ei, ovat läsnä myös.

Ja näin kuuluukin olla! Bleed eli se että omat aatoksesi ja tunteesi vaikuttavat hahmoon tai toisinpäin, on täysin inhimillistä. Siihen kuinka paljon omaa persoonaa valuu hahmoon pystyy kuitenkin vaikuttamaan. Ehkä räikein esimerkki on hahmon luonne. Jos hahmon luonnetta ei ole määritelty ennen peliä, eikä pelaajakaan ole sitä miettinyt, tuppaa hahmon luonne ajautumaan automaattisesti hyvin samankaltaiseksi kuin pelaajankin.

Lisäksi on hyvä tutkailla oman ja hahmon ajatusmaailmojen samuuksia ja eroja suhteessa kulttuuriin, uskontoon ja sukupuoleen. Kun nämä tiedostaa etukäteen, on pelissä helpompi tehdä ero hahmon ja omien mielipiteiden välillä. Usein myös pelikokemus on tällöin voimakkaampi.

Kun pohjatyöt on tehty hyvin, voi hahmoa pelatessaan päästä flown kaltaiseen tilaan, jossa hahmo tapahtuu itsestään. Siinä tilassa oman kokemukseni mukaan olen ollut kaikkein eniten etäällä omasta itsestäni. Silloinkin olen huomannut joidenkin oman persoonallisuuteni osien vaikuttavan siihen, millainen hahmo on ollut. Luulen, että sitä on tapahtunut siksi, että se jokin itseäni suurempi luoja on kuunnellut rajojani, jolloin minun on ollut joka hetki turvallista heittäytyä hahmon vietäväksi.

Itsestään voi päästä parhaimmillaan (tai pahimmillaan) hyvinkin etäälle hahmoa pelatessaan. En kuitenkaan usko, että omaa persoonaansa pääsee missään vaiheessa täysin pakoon – paitsi tietysti silloin, kun on puhtaassa tiedostamisen tilassa. Sitä tapahtuu kuitenkin todennäköisemmin meditaatioretriitillä, kuin kesken larpin.

Kuvassa kaavio jossa eka kupla sanoo 2tietoisuus, olemisen ydin, tarkkailee", nuoli johtaa kuplaan "Minuus, rooli, vaikuttaa", josta johtaa nuoli "Hahmo, rooli"-kuplaan. Kaikista johtaa nuoli "hahmon tietoisuus" -kuplaan.

Miten larppaaminen ja eskapismi voi syventää itsetuntemusta?

Jo ensimmäinen pelini vuonna 1999 (Samu Kahilan järkkäämä Celem Saga – Hopeajärvi) innosti minut ihmettelemään minuuden ja hahmoni eroja ja samankaltaisuuksia. Sitä, mitä voin oppia hahmoiltani – ja sitä, että oikeastaan se kaikki mitä hahmoissani on, on myös minussa. Hahmoni voi olla vetäytyvämpi, hajamielisempi, räiskyvämpi tai ilkeämpi kuin minä. Eri piirteet vain ilmenevät minun ja hahmoni rooleissa eri suhteissa.

Reilu 10 vuotta myöhemmin aloin opiskella coachingia ja tunnetaitoja. Tällöin huomasin, miten valtava mahdollisuus larppaaminen on itseensä tutustumisen välineenä. Ristiriitaiselta toki tuntuu, että samalla roolihahmon saappaissa juoksentelu on yksi parhaista eskapismin eli itsensä ja todellisuuden pakenemisen muodoista.

Entä jos itsensä pakenemista käyttäisikin mahdollisuutena sännätä kohti itseään? Se onnistuu, kun ennen peliä ja varsinkin sen jälkeen pohtii, mitä samaa ja mitä eroa on sen oman arkiroolin ja hahmon välillä. Viime aikoina peleissä käydessäni on debriiffin aikana jopa nostettu näitä kysymyksiä esiin. Sen lisäksi on kysytty, mitä ottaisin hahmoltani mukaan, mitä jättäisin taakseni. Nämä kaikki kysymykset lisäävät pelaajan tietoisuutta omasta roolistaan elämän pelipaikalla.

Nyttemmin, kun olen ehtinyt koluta melkoisen määrän erilaisia itsetuntemuksen menetelmiä, on larppaaminen yhäkin mielestäni kaikkein voimallisin väline itsestään uuden oppimisessa. Kokemukset voivat ajoittain luisua jopa pieniksi henkisiksi heräämisiksi, kuten tekstin alkupuolen itsestä irtautumisen esimerkissä.

Se mikä minua tällä hetkellä kovasti inspiroi, on sellaisten pelien järjestäminen, joiden pääpaino ja fokus on ensisijaisesti itsetutkailussa. Olen jokusen tällaisen luonneroolipeliksi nimeämäni kokeilun jo järjestänytkin hyvällä menestyksellä.

Parisuhdekäyttäytymistä ja seksuaalisuutta tutkiva pelikonseptini kulkee nimellä Lemmenlaiva. Toissavuoden Ropeconissa testasin elämystehtaan ideointipalaveriin sijoittuvaa peliä, jossa kukin osallistuja valitsi itselleen yhden toivottavan ja yhden ei-toivottavan luonteenpiirteen tutkimisen. Jälkimmäinen formaatti toimisi hyvin työelämässäkin vuorovaikutustaitojen opettelussa.

Jos sinua kiinnostaa osallistua tällaiseen itsetuntemusta syventävään larppiin, tai suunnitella sellaisia kanssani, pistä viestiä tulemaan!


Artikkelin on kirjoittanut Noora Korppi, toimittanut Heidi Säynevirta.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s