“Zeya Cook, captain of Odysseus”
Tämä on kolmas kerta, kun kuulen saman lauseen. Pelaaja on eri, mutta hahmo on sama. Hahmo oli saanut alkunsa nimestä ja muutamasta ranskalaisesta viivasta paperilla. Se oli kasvanut tarinansa syy-seuraus-suhteiden myötä kokonaiseksi hahmoksi, ja kulkenut tarkastajien ja oikolukijoiden kautta pelaajilleen. Luovuttamisen jälkeen hahmoa viilattiin lisää. Osallistuin useampaan keskusteluun useamman pelaajan kanssa, jossa he kertoivat minulle uusia asioita hahmoista ja kyselivät tarkennuksia.
“Voinko ottaa hahmolle tällaisen jutun muistona menneisyydestä”
“Olihan se niin että…”
“Löysin sille tällaisen, katso kuin siisti!”
Hahmokirjoittajana olen tottunut kirjoittamaan hahmot pisteeseen, jossa annan ne pelaajille, ja seuraamaan sen jälkeen pientä jännitystä tuntien kuinka pelaajat herättävät ne henkiin, jokainen erilaisella tulkinnalla. Huomaan myös liittäväni hahmot pelaajiinsa jollain tasolla.
Ei niin, että pelaajassa välttämättä olisi mitään samaa kuin hahmossa, mutta hahmot näyttävät minun mielessä pelaajiltaan. Siinä missä pöytäroolipeleissä hyvin usein Pinterest kansiot määrittelevät minulle hahmon ulkonäköä enemmän kuin kuvailtu teksti, larpeissa sen tekevät pelaajat omalla olemuksellaan. Se mielikuva jää itselleni hyvinkin pitkäksi aikaa päähän.
Kesällä pelatun Odysseuksen kanssa tilanne oli hyvin erilainen.
Suomessa on pelattu useita larppeja, joista on pidetty uudelleenpelautuksia. Näissä hahmoille on saatu uudet kasvot, uusi olemus, ja uusi tapa tulkita hahmoa pelaajasta riippuen. Olen nähnyt miten itse pelaamani hahmo muovautuu aivan toisenlaiseksi toisen pelaajan käsissä. Olen nähnyt miten kirjoittamiani hahmoja tulkitsee useampi pelaaja.
On hyvä, että pelejä pelataan useampaan kertaan. Se antaa useammalle pelaajalle mahdollisuuden nauttia hyvin tehdyistä peleistä. Odysseus oli kuitenkin monella tavalla poikkeus siitä mihin olin tottunut. Pelkästään pelin pituus ehti totuttamaan tietyllä tavalla tulkittuun hahmoon. Kaksi päivää on lopulta aika pitkä aika eläytyä rooliin, ja samalla se tarkoittaa kirjoittajalle kaksi vuorokautta tietynlaisen tulkinnan seuraamista. Hahmo ehtii piirtyä mieleen voimakkaasti tässä ajassa.
Olin kirjoittajana tottunut, että mahdollinen uudelleenpelautus kirjoittamillani hahmoilla ei tapahdu oitis edellisen jälkeen. Olin tottunut sulattelemaan näkemääni, ja fiilistelemään sitä tovin jos toisenkin. Odysseukselle kirjottamieni 11 hahmon kanssa huomasin olevani pulassa. Nyt minun tuli karistaa mielikuvat ja luopua fiilistelystä heti pelin jälkeen, ja olla valmiina seuraavaan pelautukseen.
Lyhyimmillään pelien välille jäänyt aika oli vajaat kolme vuorokautta, jos laskee välin edellisen pelin päättymisen hetkestä seuraavan pelin käynnistymiseen. Edellisten pelaajien poistumisen ja seuraavien saapumisen välillä oli reilu vuorokausi aikaa. Ensimmäinen kansainvälinen peli loppui lauantaina illalla, pelaajat lähtivät pelipaikalta sunnuntaina. Viimeisen pelautuksen pelaajat tulivat maanantaina ja peli alkoi tiistaina. Aikaa ei jäänyt kovin paljoa koetun sulattamiseen ja fiilistelyyn, vaan jokainen tekijä tiimissä suuntasi katseensa tiukasti kohti seuraavaa peliä.
Odysseuksesta poistuminen ja sen luovuttaminen seuraavan miehistön käsiin ei ollut helppoa monille pelaajille, mutta ei se ollut sitä myöskään itselleni. Ei ollut helppoa suunnata katsetta seuraavaan peliin, kun edellinen käänteineen oli edelleen vahvasti mielessä. Ei ollut helppoa antaa kaikkensa seuraaville pelaajille, kun itsekin yhä toipui edellisestä pelautuksesta.
Olen aina ollut vahvasti omien hahmojeni mukana elävä kirjoittaja. Eläydyn eri tasoilla jo kirjoittaessani jokaiseen niistä. Huomaan myös pelin aikana eläytyväni pelaajien tekemiin ratkaisuihin ja pelien tilanteisiin.
Miten sitten sain käännettyä katseen varsin nopeasti seuraavaan pelautukseen?
Etukäteen valmistautuminen oli tärkeää. Lupautuessani mukaan kirjoittajaksi, oli Odysseus-projektin mittakaava vielä paljon lopputulosta pienempi. Suunnitteilla oli vasta yksi peli, maksimissaan kaksi, joka kestäisi vuorokauden. Kolmannen pelautuksen julkaisemisen jälkeen oli pakko kääntää ajatuksensa siihen, että yksi hahmo tulee saamaan kolme pelaajaa ja kolme tarinaa. Toukokuuhun mennessä, paria kuukautta ennen pelejä, oli tästä jo syntynyt jonkinlainen mantra päässäni. Mietin, hoenko sitä turhaan itselleni. En hokenut.
Tärkeäksi ratkaisuksi omalta osaltani nousi päätös jättää kaikkien valokuvien katsominen väliin pelautuksien ajaksi. Muutamia vilkuituani totesin nopeasti, että kuvat veivät mukanaan siihen tarinaan, joka ehdittiin jo pelata. Visuaalisena ihmisenä valokuvien katsominen loi vahvoja muistoja edellisistä tapahtumista. Kuitenkaan pelautuksia ei voi verrata mitenkään keskenään. Valokuvat jäivät siis odottamaan. Ja ne odottivat pitkän aikaa, sillä osaa kuvista katsoin ensimmäistä kertaa kunnolla vasta tätä kirjoittaessani.
Toinen luopumisen paikka, oli lopettaa osittain pelaajien Facebook-ryhmien lukeminen. Ajoittain lisäsin kuvia Suomen pelautuksen pelaajaryhmään, jossa oli muiden pelautusten etenemistä seuraava ketju. Koetin kuitenkin välttää suuremmin seuraamatta muiden keskusteluiden etenemistä. Ei se aina onnistunut, välillä huomasin silti selaavani tekstejä läpi pieni hymy huulillani. Pitkiksi paisuneiden ketjujen lukematta jättäminen oli silti oikea ratkaisu, ja säästi paljon aikaa ja jaksamista tärkeämmille asioille.
Helppoa tämä ei ollut. Onnistuin melkein täysin luopumaan keskusteluiden seuraamisesta, sen sijaan menestyin huonommin yrityksessä kommunikoida pelaajien kanssa keskitettyjen kanavien kautta. Jossain vaiheessa etenkin Messenger tuntui tulvivan viestejä, joista oli arjen kannalta pakko yrittää suodattaa vain ne tärkeimmät. Puolison “tuotko kaupasta maitoa” -viestin lukemisen ohella oli vain liian helppoa vilkuilla muutkin viestit läpi, ja vastailla pelaajille.
Haastavin hetki syntyi toisen pelautuksen ollessa käynnissä, jonka aikana viestejä tuli niin edellisen, kotimaisen pelautuksen pelaajilta, kuin seuraavan kansainvälisen pelautuksen pelaajilta. Samaan aikaan täysillä pyörivä peli pakotti suodattamaan vain ne viestit, jotka koskivat omaa arkea. Muut jätin jämäkästi avaamatta.
Tärkeimmäksi ratkaisuksi itselleni nousi päätös olla pitämättä kesälomaa Odysseuksen aikana. Pelipaikan sijaan kävin arkipäivät töissä. Pitämällä kosketuksen omaan arkeen, säilyi koko ajan mukana myös kyky siirtää katse seuraavaan vaiheeseen. Jalat pysyivät maassa, vaikka ajoin iltaisin alukselle ja vietin siellä viikonloppuna pidempiä aikoja.
Pelautusten välisestä luopumisesta ja siirtymisestä eteenpäin teki helpompaa myös pelaajien ulkoinen erilaisuus. Eräässä pelautuksessa hahmo saattoi olla kaksi metriä pitkä ja kalju, ja seuraavassa keskipituinen ja pitkätukkainen. Hahmon selkeästi muuttuva ulkonäkö auttoi minua kirjoittajana tekemään eron hahmon ja eri tulkintojen välillä. Vaikka tämä oli minulle tärkeää oman ajatusmaailmani kannalta, en kanna minkäänlaista ulkonäkökeskeistä roolittamista. Joissain tapauksissa erot pelaajien välillä olivat radikaaleja, joidenkin kohdalla vähäisiä.
Luopuminen tunnesiteestä hahmoon ja sen tulkintaan voi olla vaikeaa. Jos minulta pyytäisi neuvoja tähän, kertoisin saman mitä tässä kirjoitin. Mitään yksittäistä keinoa en voi nimetä, vaan kyse on monesta pienemmästä ratkaisusta. Tärkeää on luoda itselleen tapa toimia, jolla voi antaa oman arjen ja jaksamisen puitteissa pelaajille kaiken mahdollisen tuen, briiffauksen ja keskustelun.
Nykyään jokaista kirjoittamaani hahmoa edustaa mielessäni kolme eri näköistä henkilöä erilaisilla tarinoilla. Ajoittain kestää hetken muistaa mitä missäkin pelautuksessa tapahtui, ja täytyy hedelmäpelin tavoin arpoa oikea yhdistelmä kasvoja riviin, jotta langanpäät yhdistyvät.
Jokaisesta pelautuksesta on puhuttava erikseen, kun haluaa keskustella tehdyistä ratkaisuista ja tarinan kulusta. Peleissä on yhtä paljon eroavaisuuksia kuin yhtäläisyyksiä.
Odysseus kaikkineen oli kokemus, jota lähdin tekemään kohtalaisen pienellä panostuksella verrattuna moneen muuhun. Se oli kolme peliä, jotka olivat kaikki erilaisia mutta joiltain osin silti niin samanlaisia. Se oli kokemus joka oli erityinen ja tulen todennäköisesti pitkään muistamaan kesän 2019 kesänä kun vietin kesän mahdollisesti kauneimmat päivät avaruusaluksella tiukasti aurinkoa näkemättä. Avaruusaluksella katsomassa mustat huoltotyyppien vaatteet päällä, maintance kyltti rinnassa mahdollisimman huomaamattomana miten kerta toisensa jälkeen “Odysseus hyppää viimeisenä, ketään ei jätetä, suojatulta!”.
Tekstin on kirjoittanut Satu Kylmämetsä, toimittanut LOKIn toimitus.
Jutussa käytetyt kuvat sekä kaikki muut Odysseuksen virallisten kuvaajien ottamat kuvat: https://larppikuvat.fi/odysseus
Artikkelin valokuvat: Tuomas Puikkonen
Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki
LOKI 