Voiko roolipeli olla hyvä, jos sen kaikki säännöt ja pelimaailma on mahdutettu alle kymmeneen sivuun? Voiko pelistä nauttia, jos koko peli seikkailuineen mahtuu alle kuuteen sivuun?

Viimeisen vuosikymmenen myötä markkinoille ja nettiin on tulvinut useita erikoisia pienpelejä, joiden säännöstöt eivät yritäkään simuloida kaikkia tilanteita ja joiden pelikirjat ovat kummallisen lyhyitä. Viimeisten vuosien aikana myös suomeksi on alkanut saada valmispelejä, joiden koko materiaali on ahdettu vieläkin tiiviimpään pakettiin, jopa muutamaan sivuun.

Tällaiset mikropelit keskittyvät kertomaan yleensä tarkkaan rajattuja tarinoita ja usein ne sisältävät sääntöjen lisäksi valmiin skenaarion, johon säännöt on nimenomaan suunniteltu. Suunnittelullinen idea on siis päinvastainen kuin GURPSissa. Peli ei yritäkään olla universaali ja taipua kaikkiin tarpeisiin, vaan hoitaa sen yhden asian ja tehdä sen mahdollisimman hyvin.

Miksi ihmeessä?

Lyhyet pelisäännöt ja tiivis skenaario johtavat tyypillisesti lyhyeen peliin. Monet jaossa olevista on suunniteltu siten, että peli on vedettävissä yhtä nopeasti ja helposti kuin kevyt illanistujais-lautapeli. Tällöin pelaamisen kynnys on mahdollisimman matala ja pelaamaan voi ryhtyä helposti. Mekaniikka palvelee yhtäältä kiireisiä aikuisia, jotka saattaisivat korvata peli-illan kevyemmällä lautapelillä. Toisaalta se sopii mainiosti coneihin ja muihin tapahtumiin, jossa kynnys sitoutua 45 minuutin roolipeliin on ratkaisevasti matalampi kuin juuttuminen seuraavaksi neljäksi tunniksi vieraaseen pelipöytään. Lautapeleihin verrattuna nämä mikropelit kuitenkin tarjoavat sen vapauden ja luovuuden, johon roolipelit pystyvät.

Kolmas, ehkä hienovaraisempi hyöty näissä peleissä liittyy sekin helppouteen kokeilla niitä. On tunnetta, että monet pelaajat pitäytyvät mieluusti hyviksi havaituissa pelisysteemeissä jopa niin tiukasti, että se yksipuolistaa heidän kokemuksiaan ja osaamistaan. Mikropelien avulla voi kokeilla helposti toisenlaista roolipelaamista ilman pitkällistä sitoutumista tai tuntien sääntö-opiskelua. Jos eri genret tai pelaamisen tavat ovat jääneet vieraiksi, voivat mikropelit olla avartava kokemus ilman sitä vaaraa, että joutuu juuttumaan osaksi sellaista pelitapaa, mistä ei saa itselleen mitään irti.

Aloittelijaystävällisyys on yksi niistä hyveistä, jotka näillä peleillä on. Ummikko on helpompi suostutella roolipelipöytään viidellä virkkeellä kerrotuilla säännöillä kuin 200-sivuista pelaajan peruskirjaa esittelemällä.

John Harperin “Lasers & Feelings” on malliesimerkki minimoimisesta. Peli mahtuu yhdelle A4-paperille. “Lasers & Feelings” ratsastaa sillä olettamuksella, että pelaajat ovat katsoneet avaruussarjoja, joissa miehistöllä on yhteisiä haasteita, niin toiminnallisia kuin sosiaalisiakin. Tässä ei ole yhtä selkeää asetelmaa ja tilannetta, jota pelaajien tulisi ratkaista. Pelijärjestelmä sopii pidempiinkin peleihin, vaikka jossakin vaiheessa sääntöjen vähäiset mahdollisuudet simulaation tarjoamiselle alkavat varmasti kaihertaa niitä kaipaavia pelaajia.

Jutun lopussa on “Lasers & Feelings”in pohjalta tehty käännös, jossa pelin asetelma on siirretty kalevalaiseen Suomeen. Samalla sääntöjärjestelmän tarjoama merkittävä lisähyöty hahmoille on muutettu kalavalaiseen “miehet itkevät, naisia ei kiinnosta ja projektit mättävät” henkeen paremmin sopivaksi yllättäväksi haitaksi.
“Lasers & Feelings” osoittaa huippuunsa viritettyä mikropeliä, niin kotimaisessa tarjonnassa nämä mikropelit ovat saaneet kiinnostavan paikallisen lisäpiirteen. Ne nimittäin keskittyvät hyvin vahvasti tietyn skenaarion ympärille. Jopa niin, että peli on pikemminkin valmisseikkailu, johon on kirjoitettu mukaan tuota valmisseikkailua parhaiten palveleva sääntösysteemi. Koska sääntösysteemien pitää olla yksinkertaisia, on osa niistä hyvinkin oivaltavia ja erikoisia.

Ropeconin pelikilpailu

Ropeconissa on pyöritetty vuosina 2014-2018 kilpailua, jossa osallistujien piti suunnitella tunnin mittainen roolipeli conikäyttöön. Lisärajoituksena pelin piti sisältää kaikki tarvittavat säännöt ja pelinjohtajan täytyi kyetä tutustumaan ja omaksumaan peli vartissa. Tähän päivään mennessä kilpa on tuottanut 38 valmista ja julkista roolipeliä. Vaikka niiden sisältö ja laatu vaihtelevat, niin ne ovat kaikki itsenäisiä roolipelejä. Useimpien rakenne ohjaa pelejä pysymään tiukassa aikarajassa, mutta monia näistä pystyy pelaamaan yhtä hyvin yhden illan kuin yhden tunninkin versiona.

Pelaajalle, jolle tärkeää roolipelissä on haasteisiin vastaaminen ja tilanteiden selättäminen, monet näistä mikropeleistä saattavat mennä ohi mieltymyksistä. Osa on luonteeltaan hyvinkin strategisia, joissa mikropeli toimii lautapelimäisenä kilpailuna ja kyse on hahmojen vastakkainasettelusta tai selviytymisestä. Esimerkiksi Saalistaja-mikropelissä korkeintaan yksi hahmo voi säilyä hengissä, mutta on mahdollista että viidakon peto nujertaa kaikki hahmot.

Koska sääntöjen selittämiseen ei pelisysteemissä ole paljonkaan aikaa, operoi osa peleistä hyvin oivaltavilla sääntöjipoilla. Miltä kuulostaa, että noppaa saa heittää niin monta kertaa kuin seitsemän sekunnin sisällä ehtii saavuttaakseen parhaan tuloksen? Tämä korostaa paniikin tunnetta pelissä, jossa pelastetaan uppoavaa laivaa. Rauhanneuvottelu-pelissä noppia pinotaan torniksi heittämisen sijaan ja Härmän raitilla korttipakan maat edustavat erilaisia toimintatapoja, jolloin isommalla kortilla voi nokittaa pienemmän ja samalla silmäluvulla voi muuttaa konfliktin luonnetta.

Hyvän mikropelin rakenne

Pelaamaan pitää päästä heti. Silloin on tärkeää, ettei pelimaailmaa tarvitse selittää, vaan pelaajilla on jo mielikuva maailmasta. Mikropelit sopivatkin huonosti pelinjohtajalle, joka tahtoo tuoda pelissään esille itse keksimäänsä mielikuvitusmaailmaa ja sen ainutlaatuisia puolia. Hyvin ne sopivat, kun joku tietty genre on pelaajien suosiossa, mutta tuohon genreen ei ole tuotettu kunnollista roolipeliä. Tästä esimerkkinä vaikka Neljä lasta ja koira, jossa päästään pelaamaan Viisikko-kirjojen hengessä. Yhdenkin Viisikon lukeneille asetelma on selvä, eikä sitä tarvitse sen enempää selittää.

Toiseksi: hyvä mikropeli heittää hahmot heti. Valmishahmojen suhteen on kaksi lähestymistapaa. Valmiiksi tehdyt hahmot nopeuttavat peliä, sillä pelaajien ei tarvitse tällöin käyttää aikaa hahmon piirteiden päättämiseen ja niiden miettimiseen. Kuitenkin silloin, kun pelaaja itse antaa hahmolle jotakin ja valitsee juuri tämän osan hahmosta, tulee siitä henkilökohtaisempi ja pelaajalle läheisempi.

Hyvä keino helpottaa ja nopeuttaa hahmonluontia on elokuvakameratekniikan käyttäminen. Siinä pelaajan ei tarvitse paljastaa hahmostaan alussa juuri mitään. Hahmo on lähinnä muutama nopea luonnehdinta, joilla häntä kuvataan. Pelin aikana hahmo kasvaa esiin ja pelaaja luo hahmolle lisää piirteitä lennosta paljastaen hänestä pelin edetessä enemmän ja enemmän yksityiskohtia.

Vähän enemmän vaivaa pelinjohtajalta tai pelisuunnittelijalta vaatii puolivalmiiden hahmojen käyttö. Siinä hahmolomakkeelle on tarjottu keskeisiin muuttujiin muutama vaihtoehto, joista pelaaja voi ympyröidä haluamansa. Moneen perinteiseen peliin tämä olisi liian raskas järjestelmä käytettäväksi, mutta kevyeen muutaman tunnin seurapeliin se sopii mainiosti. Esimerkiksi pelissä “Elämäni supersankarina” pelaajat voivat valita hahmolle listasta pukeutumistyylin, nimen ja supervoimien alkuperän. Järjestelmä tuottaa hahmoja hetkessä, mutta ne tuntevat enemmän omalta, kun luomiseen pääsee vaikuttamaan vahvemmin kuin täysillä valmishahmoilla.

Peli laboratoriona

Uskallan epäillä, että aika moni roolipeleistä vahvasti kiinnostunut on käyttänyt hetken jos toisenkin roolipelikampanjan tai pelimaailman suunnittelemiseen. Usein nämä visiot ovat päiväunelmia ja pöytälaatikon tai kovalevyntäytettä, joita tekijät haluaisivat testata joskus myös oikeina peleinä. Mikropeli antaa tähänkin mahdollisuuden. Sen sijaan, että joutuisi kirjoittamaan kymmeniä sivuja sääntöjä ja satoja sivuja maailmamateriaalia, voi valita suunnitelmastaan sen todella kiinnostavan osan ja koeajaa sitä mikropelinä. Jos se nuolenpäägotiikka tai barokki-ponipeli on oikeasti tarttuva teema, niin sitä voi päästä pelauttamaan pienemmäkin vaivalla kuin täyspitkällä sääntökirjalla. Tämä on tietysti conipelinä haastavampi muoto.

Toisaalta mikropelin kirjoittaminen haastaa mukavalla tavalla myös kirjoittajaa. Maailmassa tuhansia sivuja roolipelisäännöstöä ja monet aktiivisimmat ostajat kokevat lukeneensa muutaman sääntöjärjestelmän liikaa. Kun me kuitenkin tahdomme kirjoittaa vielä yhdet uudet säännöt, niin sitten on kai järkevää harjoitella kirjoittamaan lyhyesti.

Kirjoittaja suosittelee alkajaisiksi
Elämäni supersankarina: tyylipuhdas esimerkki siitä, miten tunnin peli parhaimmillaan toimii täydellisenä asetelmana luona hahmot ja antaa niiden puhua. Pelin jälkeen jää hyvin helposti halu päästä pelaamaan lisää hahmolla ja tällä porukalla, vaikka hetki sitten hahmoista ei tiedetty mitään.
Härmän raitilla: korttipakka tarjoaa nopeita käänteitä tässä maalaisromantiikka tihkuvassa romantiikan ja väkivallan karkelossa. Helpompi oppia kuin monet tavalliset korttipelit ja rajusti viihdyttävämpi.
Kylmä maa: kuolemanspiraali ja selviytymistaistelu tutkimuslaitoksella etelämantereella. Ohjautuu hyvin helposti kauhukomediaksi.
Mikäpä pahan tappaisi: Cthulhu, Dracula ja Sauron samassa vanhainkodissa?
Netherfieldin tanssiaiset: Jane Austenin romaanin hengessä kulkevaa deittailua. Muistuttaa useiden klassisten roolipelien taistelua, mutta vain tunteet ja sydämet haavoittuvat.
Pakohuone noitavasara: roolipelisimulaatio pakohuoneesta selviytyisestä. Hyvä esimerkkipeli pelityyliin tutustumiseen ja siihen, miten mekaniikka keskittyy nimenomaan tämän pelitilanteen ratkaisemiseen.
Pulassa Beringinsalmella: realistisessa nykyaikaan sijoittuvassa roolipelissä on intuitiivinen katastrofinoppamekaniikka, jossa nopista pitää heittää mahdollisimman nopeasti tietty lukusarja, eivätkä nopat saa pudota pöydältä.

Suukkoja & Puukkoja mikropeli LOKIn lukijoille tämän linkin takaa.

Ropeconin pelikilpatyöt ovat ladattavissa osoitteessa
https://www.roolipelikirjasto.fi/gamelibrary/
https://www.roolipelikirjasto.fi/

---

Artikkelin on kirjoittanut Wille Ruotsalainen, toimittanut LOKIn toimitus.

---

Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki