Larpin järjestäminen on pääasiallisesti aika epäkiitollista hommaa. Kuukausien työ realisoituu viikonlopussa, ja se oli siinä. Positiivinen palaute, huomio ja itse luotujen, suurten tarinoiden herääminen eloon voi toki kannustaa tekemään toistekin. Pelinjohdolle voi kuitenkin helposti jäädä fiilis, että hukkaan meni sekin aika ja sydänveri, joka peliin tuli laitettua – erityisesti, jos peli ei vaivannäöstä huolimatta ole kovin onnistunut kokemus kaikille pelaajille tai muutama pelaaja pettyy ja pitää siitä kovaäänisesti melua.
Ja kun pelaajat kehtaavat vielä vaatia kaikkea pelejä varten! “Veemeli” on kirjoittanut tänne LOKIin useamman pakinan, joiden kantava teema näyttäytyy itselleni niin, ettei pelinjohtoa arvosteta tarpeeksi. Onpa kyse sitten pelipaikan siivoamiseen osallistumisesta, pelimaksujen ajoissa maksamisesta tai trendistä luoda larppaamisesta turvallisempaa, nämä esitetään pelaajien kiittämättömyytenä ja lisävaatimuksina. Erityisen ikäväksi tilanne muuttuu erityisruokavalioiden kaltaisissa tapauksissa. Syyllisinä näyttäytyvät ne, jotka esittävät toiveita päästäkseen samalle viivalle muiden pelaajien kanssa, eli saadakseen ruokaa, jota voivat syödä ja jolla jaksavat läpi pelin. Ne, jotka tietoisesti tekevät väärin, eivät yhdestä pakinasta tapojaan ja vaatimuksiaan muuta. Muutama muu, joka kokee olevansa vaivaksi kun kehtaa toivoa laktoositonta ruokaa, saattaa kyllä lakata kertomasta tarpeistaan ja piereskellä seuraavan viikon.
Vastaavia mutinan aiheita on toki vielä lukuisia. Äkkiseltään tulee mieleen larppaajat, jotka eivät itse järjestä pelejä, vasenkätiset, tyypit, jotka aina pelaavat samoissa vaatteissa tai käytännössä samaa hahmoa sekä pelaajat, joilla on lemmikkejä. Kyllä löytyy vielä ryhmiä, joita voi huumorin valolla vähän syyllistää siitä, että pelinjohdolla on enemmän työtä. Lopuksi voidaan aina todeta, että koska kolumnista syntyneessä keskustelussa on tullut joitain ideoita tilanteen parantamiseksi, kolumnilla oli paikkansa.
Mutta voitaisiin myös ajatella, että kyse on pelinjohdon arvostamisesta, ja voitaisiin yrittää löytää keinoja saada pelinjohdon hommaa kiitollisemmaksi. Sen voi tehdä syyllistämättä ylimääräisestä vaivasta pelaajia, jotka jo lähtökohtaisesti yleensä ovat tai kokevat olevansa altavastaajan asemassa ja joista suurin osa ei edes ole tehnyt mitään väärin.
Helpoin tapa osoittaa arvostusta on toimia pelinjohdolta saatujen ohjeiden mukaan: lukea tarpeelliset materiaalit ja toimia niiden mukaan, onpa kyseessä sitten tabarditilauksen deadline, saapumisaika pelipaikalle tai se, mistä kulhosta ruokansa ottaa.
Oman kokemukseni mukaan vapaaehtoistyössä tärkein merkitys on positiivisella palautteella ja innostuksella. Esimerkiksi Roolipelaajien Suomen adminointi ei tunnu mitenkään erityisen raskaalta, vaikka jo neljättä viikkoa metakeskustellaan siitä, mistä ja miten saa keskustella. Syy tähän on sekä ryhmässä, yksityisviestein että muita reittejä saatu positiivinen palaute, joissain tilanteissa jopa ihan tykkäykset Facebookissa. Larpeissa vastaavaa positiivista palautetta ja pelaajien innostusta voi vastaanottaa esim. järjestämällä pelaajille hengaustilaisuuksia ennen peliä. Lokaalimmissa peleissä voidaan tavata esim. nuorisotalolla tai baarissa. Peleissä, joiden pelaajat tulevat eri puolelta Suomea, netin ylikin tapahtuva hengaus voi nostaa hypeä ja sitä kautta tehdä hommasta pelinjohdollekin kiitollisempaa. Hahmojako, lyhytkuvaukset, hahmot, pelipäivä, viikko pelistä, kun vihdoin purkaa rinkkansa jne. – en usko, että on hetkeä, jolloin pelinjohto ei arvostaisi kiitosta, kehua ja hypetystä. Vaikka onkin helpompaa olla hiljaa ja vähän hymyillä, kun jokin miellyttää, niin ääneen kiittäminen voi merkittävästi lisätä pelinjohdon kokemusta siitä, että heidän työtään arvostetaan.
Näkyvimmin palautetta saavat yleensä ne, joiden työ näkyy selkeimmin: pääpelinjohtaja ja hahmojen kirjoittajat, kokit, proppaajat, valokuvaajat yms. Pelinjohtotiimissä on kuitenkin usein näkymättömämpiäkin rooleja, kuten tuottajia, logistikkoja ja turvahenkilöitä. Palautteen antaminen myös vähemmän näkyville henkilöille on tärkeää näiden roolien arvostuksen takia.
Palautetta voi myös pyytää ja ohjata ennen peliä, sen aikana ja sen jälkeen. Pelinjohto voi miettiä, miten haluaa palautteen, ja myös pitää siitä kiinni. Jos pelaajat pyrkivät antamaan jo pelipaikalla sellaista palautetta, jota pelinjohto ei vielä halua ottaa vastaan, heidät voi ohjata antamaan palautteensa joko myöhemmin tai tähän tarkoitukseen dedikoidulle henkilölle. Week of storiesiin, joka keskittyy positiiviseen palautteeseen heti pelin jälkeen, ei kaikilla ole tarvetta. Week of storiesin ja “kaikki paskakin heti pelin jälkeen pelinjohtajille huutamalla” -tyylin väliin jää kuitenkin paljon tapoja antaa palautetta. Pelinjohto voi miettiä, miten saa palautteen siten, että se tukee omaa jaksamista ja välittää pelaajien arvostuksen.
Arvostusta voi näyttää myös osoittamalla kiinnostusta projektia kohtaan. Vaikkei olisi itse menossa peliin, sitä järjestävän kaverin kanssa voi jutella ja antaa tämän kertoa projektistaan. Kun muita kiinnostaa, tulee monesti olo mielekkäästä tekemisestä.
Lyhyesti: Larppien järjestäminen on epäkiitollista hommaa. Sen sijaan että etsittäisiin syyllisiä epäkiitollisuuteen, voimme tehdä siitä omalla käytöksellämme vähemmän ankeaa.
Jottei tulisi väärinkäsityksiä, niin olen toki itsekin sitä mieltä, että osa pelaajista on perseestä. Itse asiassa noin puolet ovat keskivertoa enemmän perseestä ja ehkä noin kymmenen prosenttia on sillä tavalla rasittavia, etten ottaisi heitä omiin peleihini enempää kuin muutaman, koska en jaksa handlata sitä tötöilyä ja tyhmäilyä. Tähän ei kuitenkaan auta se, että yleistän jonkin ominaisuuden koskemaan isompaa ryhmää ja haukun sitä. Sen sijaan kerron asianosaisille, että koska et viimeksi maksanut pelimaksua muistutuksen jälkeenkään, kusit aftereilla kiukaalle, teit hahmostasi superlohikäärmeen (mikä oli vähän yllättävää kun peli kuitenkin sijoittui 60-luvun Viroon) tai ahdistelit vastapelaajaasi vielä kuukausi pelin jälkeen chatissa, et ole tervetullut seuraavaan projektiini. Tilanteen vakavuudesta riippuen toki myös kerron tämän kavereilleni, jotta hekin osaavat halutessaan huomioida tämän valitessaan pelaajia omiin peleihinsä.
Harrastuskentällä on ihan riittävästi vastakkainasettelua ja jakolinjoja, eikä niitä ehdoin tahdoin pitäisi lisätä. Siksi toivoisinkin, että mutinoita ja pakinoita siitä, miten joku larppaajaryhmä on nyt niin hankala, kun vaativat enemmän vaivaa päästäkseen samalle viivalle muiden kanssa, ei enää julkaistaisi LOKIssa. Jopa viikko ilman LOKIartikkelia on mielestäni perustellumpaa, kuin tämän dynamiikan toistaminen. Huumorijutuille on toki paikkansa, kun larpatessa ja roolipelatessa sattuu ja tapahtuu, mutta toivoisin huumorin lähtevän omista kokemuksista ja itselleenkin nauramisesta, ei jonkun ihmisryhmän haukkumisesta – ei edes kaikkiruokaisten heteromiesten.
Artikkelin on kirjoittanut Heidi Säynevirta vastineeksi LOKIssa julkaistaville Veemelin mutinoille. Kirjoittaja pyysi meitä valitsemaan meille lähettämistään kuvista parhaan Kukkahattu-täti -kuvan.
Artikkelin toimitti Niina Niskanen.
LOKIn päätoimitus aikoo jatkossakin julkaista mutinoita niin Veemeliltä kuin muiltakin, mutta myös vastineita niihin. Mielestämme keskustelu on tärkeää – pakinat (ja mutinat) tekstilajina haastavat niihin. Tervetuloa keskustelemaan peleistä ja niiden lieveilmiöistä tulevaisuudessakin!
Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki
LOKI 