Aika on koittanut. On aika aloittaa pari kuukautta sitten lupailemani vihkojen läpikäyminen. Ensimmäisenä on vuorossa oikeastaan ainoa noista vihkoista, jonka edes muistan: paksu kierrekantinen punainen vihko on ollut useamman kampanjantekeleen ja jopa muutaman toteutuneen kampanjan muistiinpanovihkona. Meinasin ensin käydä koko vihkon läpi kerralla, mutta tässähän on ihan järkyttävästi tavaraa. Pakko tehdä kolmessa osassa. Yksi syy tarkempaan läpikäymiseen on myös se, että tässä vihkossa on hyvääkin tavaraa. Teidän iloksenne alkupään materiaali on aika kauheaa.
Roolipelit
Kaikki roolipeleihin liittyvät artikkelit
Erään pelisuunnittelijan tarina – Osa 5: Pöytälaatikosta paperille
Olen tähän mennessä pyrkinyt pohjustamaan aiemmissa pelisuunnittelijan tarinoissa sekä omia taustojani ja suunnittelulähtökohtiani että suunnitteluun vaikuttaneita henkilöitä ja ryhmiä. Nyt kun olen saanut pohjustettua omia taustojani, ajattelin seuraavaksi kertoa hieman siitä, miten olen lähtenyt suunnittelemaan omia pelejäni ja millaisia asioita olen ottanut niissä huomioon. Tämä esittelemäni metodi ei ole mitenkään kovin virallinen tapa tehdä asioita, vaan pikemminkin enemmän ohjenuora jota seuraan itse aloittaessani suunnittelemaan pelejä.
Lue loppuun
Vinkkejä parempaan roolipelaamiseen?
Punalipun pelilaudalla aloittama ketju Vinkkejä hyvään roolipelaamiseen sai minut miettimiään mistä hyvät pelikokemukset syntyvät – ja ennen kaikkea miksi ne jäävät joskus syntymättä. Mietittyäni asiaa hieman enemmän aloin ymmärtää muutamia pelaamiseen liittyviä tapoja – joiden esittely foorumiketjussa olisi ollut hankalaa. Teoreettisen pohdinnan sijaan tarkoitukseni on kertoa elävän maailman esimerkkien avulla muutamasta tekniikasta, joilla uskon minkä tahansa pelin paranevan…
Alunperin olin tosin otsikoinut tämän artikkelin ”vinkkejä oikeaan roolipelaamiseen”, koska [ironia]muut tavathan pelata ovat tietysti vääriä[/ironia].
Tulevaisuudesta historialliseen Japaniin – Edularppaamista Tanskan malliin
Nonna Laeslehto on suomalainen roolipelaaja ja matematiikan ja fysiikan aineenopettajaopiskelija Helsingin yliopistolla. Nonna tutustui kahden viikon ajan tanskalaiseen Østerskov Efterskoleen, jossa ensisijainen opetusmenetelmä on pedagoginen roolipelaaminen. LOKIin Nonna kirjoitti jutun, jonka lukemiseen kannattaa varata kokonaisen kahvikupillisen verran aikaa, sillä mielenkiintoinen teksti on LOKIn tavanomaisia juttuja pidempi.
Edularppaaminen ja pedagoginen roolipelaaminen ovat sanoja, jotka kuulin ensimmäistä kertaa muutamia vuosia sitten ja kiinnostuin aiheesta jo ennen kuin aloitin opiskeluni. Tuntui siis luonnolliselta lähteä tutkimaan roolipeliä opetusmetodina opettajan pedagogisten opintojen aikana. Opiskelen tällä hetkellä Helsingin yliopistolla matematiikan ja fysiikan aineenopettajaksi ja tarkoitukseni on valmistua ensi syksynä filosofian maisteriksi. Opetusharjoitteluni Østerskovissa ei koskenut kuitenkaan pelkää matematiikan ja fysiikan opettamista vaan otin lähtökohdiksi koulukiusaamisen ja motivaation. Tarkemmin sen, miten roolipelien käyttäminen opetuksessa vaikuttaa näihin kahteen. Sain matkaltani mukaan kuitenkin myös paljon muuta.
Lue loppuun
Sata hyvää kirjaa, osa II: Kuinka kaikki alkoi
Joku joskus totesi, että voidaksesi ymmärtää käsitteen tai asian, sinun on tunnettava sen historia pääpiirteittäin vähintään 1850-luvulle asti.
Onneksemme ensimmäinen roolipeli julkaistiin vasta 1974 ja ensimmäinen roolipeliin liittyvä romaani vuonna 1979 ja selviämme tästä ehkä yhdellä artikkelilla. Nämä käsitteet ovat tietenkin osa omia kulttuurillisia jatkumoitaan, josta voitte ottaa ihan itse selvää vaikka lukemalla ensin Mary Shelleyn Frankensteinin, pari H.P. Lovecraftin novellia ja Tarun sormusten herrasta ja googlaamalla hakusanoja ”kriegspiel”, ”little wars”, ”hugo gernsback” sekä ”dave arneson”.
Lue loppuun
PT&T: Sankarten polku – Pelaajat vaihtuvat, hahmot säilyvät
Oletko haaveillut pelauttavasi hahmon jonain päivänä korkeimmalle tasolle? Niin minäkin, mutta kauan ennen kuin sinne asti on tullut päästyä peliporukassa on tapahtunut muutoksia tai kampanja on korvattu kokonaan toisella. Tätä ongelmaa pohdin saadessani muutamia vuosia sitten käsiini Dungeons & Dragons roolipelin vanhentuneen laitoksen Immortal rules -setin. Näissä säännöissä kun annettiin ohjeet pelaamisesta sen jälkeen, kun hahmot ovat jo saavuttaneet sääntöjen maksimitason.
Lue loppuun
VTP-I: Lucid
Lucid adj. (Psychiatry): Psychiatry of or relating to a period of normality between periods of insane or irresponsible behaviour.
Taustoja
Lucid on yksi rakkaimpia post-Heimot –aikakauden peli-ideoitani. En ole saanut siitä itse mitään konkreettista aikaiseksi vuosien varrella, ja siksi ajattelin, että on parempi laittaa idea kiertoon. Esitän peli-idean sellaisena kuin olen sen itse pohtinut. Se on kuitenkin mielestäni helppo siirtää melkein mihin tahansa muuhun miljööseen.
Tämä peli-idean vahvoina vaikuttimina ovat mm. Philip K. Dickin kirjallisuus, elokuvien puolelta Matrix, Inception, Sucker Punch ja The Cell sekä roolipeleistä Over the Edge, Unknown Armies ja Mage.
Lue loppuun
Erään pelisuunnittelijan tarina – Osa 4: Roolipelikerhoista
Viimeisimmässä pelisuunnittelijan tarinassa puhuin peliseuran löytämisestä, ja mainitsin ohimennen Jyväskylässä aktiivisesti toimivan pöytäroolipelikerhon joka kerääntyy maanantaisin paikallisen ylioppilaskylän kerhotilaan, jonka meille on järjestänyt Kortepohjan Ylioppilaskylän vapaa-aikatoimikunta. Kerhossa käy aktiivisesti noin 15-20 henkeä, mutta muutama vuosi takaperin kerhotilan vaihdettua pienempii tiloihin, aktiivisten kävijöiden määrä ei ole enää yhtä suuri kuin aikaisemmin. Aiemmissa tiloissa pystyimme pitämään neljästä viiteen eri peliä käynnissä vaivatta, mutta nykyinen tila soveltuu enää korkeintaan neljään peliin.
Lue loppuun
VTP-I: Pahan palkka
Tämä peli perustuu petokseen. Kampanja toimii parhaiten neljällä pelaajalla. Pelinjohtaja huijaa kaikkia pelaajia. Kolme pelaajista huijaa neljättä pelaajaa. Kampanjan aikana paljastuu twistejä ja lopuksi selviää kaikkien identiteetien olleen muuta kuin pelaajat luulivat. Pelin settingiksi käy erinomaisesti esimerkiksi Robert E. Howardin Hyborian Age. Se toimii kyllä yhtä hyvin vaikka Star Warsien maailmassa. Hahmoteltu kampanjasisältö riittää noin viideksi pelikerraksi, mutta kampanjassa on ainesta myös pidempään pelaamiseen. Tarjolla on luuranko, johon pitää vielä kasvattaa lihat ympärille.
Lue loppuun
Arkistojen kätköistä, osa 1: johdanto

Viimeinen veto on myös eroottisen runokokoelmani nimi.
Olimme viettämässä joululomia vanhempieni luona pohjoisessa (miksi tämä alkaa kuin ala-asteen äidinkielen aine?), kun äitini lykkäsi mukaani ison pahvilaatikon, jossa oli jotain tavaroitani. Avasin laatikon lopulta parin viikon päästä vaimoni kyllästyttyä nurkassa lojuvaan pahvilaatikkoon. Marvel- ja Morgan Kane –sarjakuvien alta paljastui parinkymmenen sentin paksuinen kasa vihkoja, joiden kannessa luki nimeni ja maantieto, matematiikka, biologia, LaRP… Hetkinen, mikä hiton larp? Larppasin ensimmäisen kerran vasta 26-vuotiaana. Eikä koulussa tainnut hatarien muistikuvieni mukaan olla tuollaista ainetta.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.