Ympäristökriisin voi kohdata myös larpaten

Kaski-trilogia käsittelee ympäristäkriisiä liveroolipelin, mediateosten ja taidetyöskentelyn keinoin

Ajattelen kuolevia koralliriuttoja. Ajattelen öljyn ja turpeen tieltä kaadettuja metsiä. Ajattelen, millaista on olla kuolevan lajin viimeinen. Ajattelen saasteista tiheää ilmaa. Ajattelen, millaista on taistella vedestä kaupungissa, jossa kuivuus on kärjistänyt kaiken konfliktiksi. Ajattelen luhistuvia ekosysteemejä ja leviäviä tauteja, metsäpalojen savussa henkeään haukkovia eläimiä ja ihmisiä.

Ajattelen sitä, miten kauan sitten dinosaurukset mennessään vienyt asteroidi syöksi merta happamoivaa pölyä niin paljon, että se vei mukanaan lähes kaiken meressä elävän. Me olemme asteroidin kaikkialle levittäytyvä pöly. Hämmentyneinä odotamme massasukupuuton keskellä vuoroamme.

Miten tulisi elää murenevassa maailmassa?

Lue loppuun

Solmukohta 2020 tuo tulevaisuuden larpit Tampereelle

Solmukohta (ruots. Knutpunkt, norj. Knutepunkt, tansk. Knudepunkt) on yhteispohjoismainen liveroolipelejä, eli Nordic Larpia käsittelevä tapahtuma ja konferenssi. Ohjelmaan kuuluvat larppien lisäksi luennot, paneelikeskustelut ja työpajat sekä harrastajien ja alan ammattilaisten verkostoituminen.
Solmukohta on järjestetty vuosittain 1997 lähtien kiertävällä vuorolla kaikissa Pohjoismaisissa pääkaupungeissa Islantia lukuun ottamatta.

Vuonna 2020 Solmukohta tuo Nordic Larpin pöhinän Tampereelle, Scandic Rosedahliin 2.-5.4.2020. Lipunmyynti tapahtumaan alkaa 18.11.2019.
Lue loppuun

#viestintähaaste2018

Internetin keskustelukulttuuri ja sen käänne agressiiviseen ja kärkevään kommunikaatioon on ollut pinnalla Suomessa. Tämä on ollut huomattavissa myös larppipiireissä, ja tähän on toivottu muutosta niin Facebookin Suomi larp – larppaamisen ilosta -ryhmässä kuin Suuren larppaajakyselyn vastauksissakin. Skenen sisäinen keskustelukulttuuri ja viestintä nousivat useampaan kertaan pöydälle myös larpinjärjestäjien verkostoitumistapahtuma X-Conissa syksyllä 2017, ja puhumisen lisäksi päätettiin yrittää tehdäkin jotain. Tapahtumassa ideoitiin porukalla konsepti viestintähaasteesta. Lue loppuun