Jokainen pelaaja löytää pelaamistaan peleistä varmasti kritisoitavaa ja jokainen pelinjohtaja on välillä paininut omien rajojensa kanssa. Pelinjohtaminen on kiistatta taito – tai tarkemminkin, joukko taitoja – joissa voi onneksi kehittyä paremmaksi. Iso osa tästä taitopaketista on kuitenkin ns. pehmeitä, vaikeasti määriteltävissä olevia taitoja. Eikä tätä taitopakettia opeteta juuri missään, vaan se on opittava yrityksen ja erehdyksen kautta.

Työpajassa todettiinkin, että yksi pöytäpelien heikkouksista onkin pelinjohtajan taitojen varassa oleminen.

Pöytäpelien vahvuuden ja heikkoudet oli Alfacon 2018:ssa järjestetty työpaja, jossa pohdittiin otsikon mukaisesti harrastuksemme eri puolia. Tämän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa kerrotaan, kuinka tähän päädyttiin. Osan 1 voi lukea täältä.

Kuva: Pekka Hänninen

Helpota urakkaa: Delegoi
On tavallista, että pöytäroolipeleissä pelinjohtaja hoitaa lähes kaiken. Pelipäivien sopiminen vaatii soittelua ympäriinsä, viestejä sosiaalisessa mediassa, sähköposteja ja/tai doodleja, sekä pahimmillaan vielä lukuisia muistutuksia siihen päälle. Jos peliin tilataan pizzaa, järjestää senkin usein pelinjohtaja. Pelipaikka pitää siivota joskus ennen, joskus jälkeen pelin, ja usein pelataan pelinjohtajan luona.

Ison osan näistä jutuista voisivat pelaajatkin hoitaa, jos niin sovittaisi. Käytännön hommat ovat yleensä sen verran yksinkertaisia, etteivät ne vaadi suurta pelinjohdollista viisautta ja taitoa, ainoastaan hieman osallistumista.

Myös pelin aikana on mahdollista delegoida osa kuormittavista asioista muille. Jos pelinjohtaja ei halua pyörittää itse musiikkia, voi sen delegoida aiheesta innostuneelle pelaajalle. Tai jos pelinjohtaja ei halua päättää jostain pelin yksityiskohdista – kuten vaikka luvasta kehittää statteja maksimiin – voi asian antaa pelaajien äänestettäväksi.

Anna pelaajien kantaa peliä
Pelinjohtajalla on usein todella paljon valtaa pelissään. Usein hyvä niin, sillä hän on kuitenkin se, joka on valmistellut pelikerran ja jolla on luultavasti selkein visio siitä, mitä pelissä on meneillään. Kun pelaajat ehdottavat jotain visiosta poikkeavaa, on vastaus usein ei. Vaikka perustelut kieltämiselle ovatkin yleensä hyvät, se on silti asia, joka saattaa kuormittaa pelinjohtajaa, eikä ainakaan luo uutta peliä. Jos “ei” sanan käyttämisessä opettelee harkitsevammaksi, voi huomata pelin saavan paljon enemmän ja vaihtelevampaa sisältöä, johon pelinjohtajan ei tarvitse käyttää omaa aikaansa ja vaivaansa. Toki vastapainoksi pitää tsempata sen kanssa, että pelaajilla ja pelinjohdolla on riittävän yhtenevä käsitys pelimaailmasta, jotta pelaajat voi päästää temmeltämään omalle hiekkalaatikolleen hieman isomman lapion kanssa.

Peräänkuulutimme yhteistä vastuuta
Totesimme, että jos peliporukkaa ajattelee pienenä orkesterina ja pelinjohtajaa sen kapellimestarina, ei olla ihan kauhean kaukana totuudesta.

Kapellimestarin pitää olla joustava, jotta homma toimii. Yhdestä päästä tuleva visio voi olla hyvä, mutta se vaatii joustoa välityksessä ja tulkinnassa, jotta kaikki osalliset pääsevät toteuttamaan itseään. Toisaalta myös jokaisen orkesterin jäsenen pitää ottaa vastuuta siitä, että kappaleet soivat oikein ja tasapainoisesti, eli että kaikilla on kivaa ja että kaikilla on tilaa. Avain onnistuneeseen konserttiin – tai onnistuneeseen peliin – on, että hommaa harjoitellaan yhdessä mahdollisista ongelmakohdista avoimesti keskustellen.

Kuva: Pekka Hänninen

Muita esille tulleita huomioita
Myös pelinjohtajalla on oikeus epäonnistua. Tämä itsestään selvä lausahdus ei yleisen kokemuksen mukaan mitenkään automaattisesti ole aina toteutunut. Pelit, joissa pelinjohtaja on selkeä auktoriteetti ja yksinäinen vision vartija, tuntuivat yleisen käsityksen mukaan olevan myös armottomampia pelinjohtajalle.

Kannustava palaute pelaajilta koettiin äärimmäisen tärkeäksi asiaksi. Sen lisäksi, että se motivoi ja kannusti pelinjohtajaa, se myös kertoi mikä pelissä toimi, mistä tykättiin ja mitä siis todennäköisesti haluttiin lisää.

Pelinjohtajalla halu oppia todettiin myös tärkeäksi ominaisuudeksi. Oppia toki virheistään ja oppia vetämään pelejä paremmin, mutta myös oppia tuntemaan pelaajansa paremmin ja ymmärtämään mikä juuri heitä motivoi, millaisesta pelistä he ovat kiinnostuneita ja miten heidät saa houkuteltua mukaan sellaisiinkin peleihin, jotka eivät välttämättä ole heidän listansa kärjessä, mutta ovat pelinjohtajille lähellä sydäntä.

Ymmärrys pelijärjestelmän vaatimuksista pelin suhteen oli viimeinen pelinjohtajan työpakkiin mietitty asia. Jos lähdetään siitä, että pelissä käytetään tiettyä sääntösysteemiä, ovat pelin säännöt silloin käytännössä pelimaailman luonnonlait. Jos pelinjohtaja ei välitä säännöistä, osaa niitä tai käytä niitä kuten ne on kirjoitettu tai sovittu, voi pelaajien olla hyvin vaikea päätellä mikä pelissä on mahdollista ja mikä ei.

Jäimme kaipaamaan: Vahvempia GM-osioita

Vaikka pelikirjoissa on usein jonkinlainen pelinjohtamista käsittelevä osio, koettiin se yleisesti aika köykäiseksi ja huonosti itse koitokseen valmistavaksi. Usein näissä osioissa puhuttiin paljon siitä, miten peliä vedetään, mutta melko vähän siitä, miten peliä johdetaan. Tai pelaajia huomioidaan.

Loppupäätelmä
Pelinjohtamisen ei tarvitse olla yksinäistä tai kiittämätöntä hommaa. On täysin mahdollista vähentää merkittävästi pelinjohtajan kuormaa, jos hommia tehdä aidosti yhdessä ryhmänä niin, että kaikki pyrkivät tekemään osansa. Vaikka se osa olisi vain pelinjohtajan kiittäminen ja kehuminen hyvästä pelistä.

Artikkelin kirjoitti Pekka Hänninen, toimitti Heidi Säynevirta.