Ministi ideaa, maksimaalisesti pelattavaa

Arvostelussa Mini-Dungeon Tome

Harvasta roolipelin lisäkirjasta olen innostunut etukäteen yhtä paljon kuin AAW-gamesin Mini-Dungeon Tomesta (2018). Kirjan idea on yksinkertainen mutta oivaltava: reilut 130 miniseikkailua valmiina pelattavaksi. Kirjasta on versiot, jossa seikkailut ovat yhteensopivia Dungeons & Dragonsin viidennen laitoksen kanssa ja toinen, jonka pelistatit ovat Pathfinderille. Useimpia luolaholveja ei ole sidottu mihinkään kampanjamaailmaan, vaikka muutama onkin mainosmielessä kevyesti linkitetty kustantajan muihin D&D-valmisseikkailuihin. Ja seikkailuja riittää teoksessa järjestyksessä kaiken tasoisille ryhmille ykköstason aloittelevien hahmojen kujanjuoksuista aina tason 20 eeppisiin sankarointeihin saakka.

Kuvituskuvana kirjan kansi, jossa teksti MINI-DUNGEON TOME ja  fantasia-seikkailijoiden porukka on matkalla soihdun kanssa luolaholvissa kohti pimeyttä.

Kuvituskuvana kirjan kansi.

 

Kirja on paksu ja painava ja pelkkä selailu lupaa paljon. Melkein kaikki miniseikkailut mahtuvat karttoineen yhdelle aukeamalle ja melkein kaikkiin on saatu mahdutettua vielä jokin seikkailuun liittyvä fokus-kuva. Teos on kaunis selattava ja houkuttaa sekä lukemaan että pelaamaan. Kirjan 25 eri kirjoittajaa luovat ennakkoon mielikuvan siitä, että seikkailut olisivat erilaisia. Laadukkaalle paperille painettua kirjaa on mukava hypistellä ja jokainen aukeama tuntuu tarjoavan uuden seikkailun. Värikoodattujen marginaalien avulla on nopea kelata kirjaa oman peliporukan tasoja vastaaviin seikkailuihin ja kaiken tasoisille ryhmille löytyy useampi seikkailu.

Vaikka otsikko mainostaa luolaholveja, käsitettä on kirjassa tulkittu hyvin vapaasti ja osassa tapahtumapaikka ei ole suinkaan luolaholvi, vaan esimerkiksi metsä, laiva, rakennus tai silta. Kartat ovat kauniita kuin karkkikääreet, joskin vain harvaan on merkitty mittakaava. Useimmissa on 6-12 tapahtumapaikkaa tai huonetta ja suurin osa seikkailuista on selvästi suunniteltu yhden istunnon peleiksi tai helpoiksi välipaloiksi.

 

Joulukalenteri-luolaholvin paluu

Ovatko seikkailut sitten hyviä? Jos sinua ei haittaa juonen puuttuminen, et kaipaa pahiksille kummoisiakaan motivaatioita ja räikeätkään arkkitehtuuriset virheet esimerkiksi kulkureittien koossa eivät haittaa, niin teos voi olla omiaan. Karkeasti arvioituna 90% seikkailuista on omiin toiveisiini nähden joko huonoja tai surkeita ja useimpien kohdalla seuraavana päivänä aukeamaa katsoessa on vaikea muistaa, mikä tämän seikkailun juju olikaan tai mitä siellä oli vastassa. Ajatuksen seikkailun taustalla voivat olla hyvin yksinkertaisia: tämä on hiisien leiri eikä siinä sen kummempaa. Tämän seikkailun hirviöt ovatkin Cthulhu-mytologiasta, eikös olekin jännää. Tämä seikkailupaikka sijoittuukin arktisen kylmään luolaholviin. Tässä on varkaiden killan halli. Tämä luolaholvi olisi ylhäältä pääkallon muotoinen.

Tämän lisäksi seikkailuissa esiintyvinä vastustajina ovat yliedustettuna erilaiset golemit, limatihkut ja hämähäkit, joiden kanssa ei varmasti neuvotella tai edes keskustella. Kun roolipelaaminen oli vielä uutta, ilmestyi paljon seikkailuita, joita myöhemmin parjattiin joulukalenteriseikkailuiksi. Ne koostuivat huoneista ja ovea avatessa ei voinut koskaan tietää, mitä oven takana on, sillä luolaholvin huoneiden välillä ei ollut suunniteltu minkäänlaista interaktiota. Yhdessä huoneessa oli ansa ja toisessa joku hirviö, eikä luolaholvia yhdistänyt mikään sellainen ekologia, että pelaajat tai hahmot voisivat arvata mitä kunkin oven takana odottaa. Monet tämän teoksen pelit ovat joulukalentereita pahimmillaan. Luukkujen määrä vain on puolet tai kolmannes tavanomaisesta kalenterista.

Onnistuu Mini-Dungeon Tome silti yllättämään positiivisesti. Yksi ahkerimpia seikkailunkirjoittajia on Stephen Yeardley, jonka tekeleet eivät ehkä ole suunnittelullisesti kovin omaleimaisia, mutta niihin on ladattu rajusti kornia huumoria, jonka vain suomenkielinen pelaaja kykenee ymmärtämään. Yeardleyn seikkailujen henkilöhahmoilla kun on niin osoittelevia suomenkielisiä nimiä, että niiden kanssa pelaaminen saa ihan oman sävynsä. Vai miltä kuulostaa esimerkiksi välskäri Ommella Ruumis ja raakshasa Ylhainen Kissa? Tai kannattaako luottaa pirulaiseen, joka kertoo nimekseen Valeh-telija? Näitä on kirjassa vaikka millä mitalla ja useassa seikkailussa nimistä lähtevä huumori on valitettavasti seikkailun paras innovaatio.

 

Kannattaako tänne harhailla

Useimmat seikkailut ovat itse asiassa niin huonoja, että kuvittelisin pelinjohtajien kykenevän parempaan pelkällä improvisaatiolla. Esimerkiksi parissa on mukana satunnaiskohtaamistaulukko, joista toinen tuottaa täysin merkityksettömiä tapahtumia ja toisessa metsästä hyppää kuusen takaa joku mammutti tai valkoinen lohikäärme aina puolen tunnin välein.

Mutta jos mietin itseäni aloittelevana pelinjohtajana, jolle kelpasi mikä vain kunhan pääsee pelauttamaan, tämä kirja olisi sittenkin se aarreaitta, joksi sitä kuvittelin. Mini-Dungeon Tome ei anna juuri mitään ohjeita siihen, miten pelejä vedetään, mutta pelautettavaa se kyllä antaa. Jokainen seikkailu on kirjoitettu niin valmiiksi, että niitä voi lähteä pelauttamaan samoilla valmisteluajoilla, mitä sivun lukemiseen menee. Hirviöt ja aarteet on yritetty tasapainottaa hahmotasojen mukaan ja seikkailupaikoissa on käytetty sikäli luovuutta, että mukana on laavan päällä kelluvia saaria, vedenalainen luolaholvi, laivaan sijoittuva seikkailu ja jopa luolaholvin ja vesiliukumäen sekoitus. Ja jos alkuun pääseminen on hankalaa, mutta kykyä on kehittää köyhästä lähtökohdasta jotain kiinnostavampaa, tarjoaa kirja siihen loistavat lähtökohdat.

Täydet pisteet Mini-Dungeon Tomelle ideasta ja runsaat kehut tuotantoarvoista. Kuvitus, taitto, jäsentely ja rakenne ovat hienoja. Seikkailujen ja luolaholvien sisältö jättää toivomisen tai tuunaamisen varaa ellei peliporukan toiveena ole nimenomaan hack’n slash maltillisina kerta-annoksina.

Vielä niille kiireisille ja kriittisille, jotka silti innostuivat kirjasta, mutta eivät jaksa kahlata sen läpi etsien niitä muutamia parempia, laitan loppuun luettelon kirjan parhaista peleistä. Kunkin kohdalla oleva numero viitta siihen, minkä tasoisille hahmoille seikkailu on alkujaan tarkoitettu.

  • In the Garden of Death (4) kelpo murhamysteeri poikkeaa edukseen taistele ja tapa -peleistä ja päihittää monipuolisuudellaan kirjan toisen murhamysteeri-seikkailun.
  • Temple of the Secret Power (4-6) sisältää sekä juonta että vaihtoehtoja ja seikkailun palkinto aiheuttaa riemua rikkomatta kampanjaa.
  • Apparatus of the Brachemoth (5) on hyvin perinteinen, mutta luolaholvi onkin maahisen rakentama taistelurapu.
  • The Menagerie of Brighton Bonsworth (10-11) sisältää paitsi steampunk-vastustajia, myös steampunk-rakennetta ja onnistuu olemaan enemmän kuin pelkkä seikkailupaikka ja hahmojen valinnoilla on merkitystä muutenkin kuin heidän selviytymiselleen.
  • The World Forge (11) on kokoelman omintakeisin ja mielikuvituksellisin seikkailu, jossa pelaajahahmot pyörittävät tasku-universumissa vaihtoehtoista kosmologiaa.
  • True Lovers Run into Strange Capers (14-15) voi olla pelkkä perinteinen mättö, mutta tähän luolaholviin on kirjoitettu niin happoinen taustatarina, että pelinjohtajan on vaikea olla tarttumatta sivuhahmoihin.

 


Artikkelin kirjoitti Wille Ruotsalainen, toimitti LOKIn toimitus.


 

Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s