Erään pelisuunnittelijan tarina – Osa 3: Peliseuran löytäminen

Roolipelaaminen on sosiaalinen harrastus. Vaikka itseltänikin löytyy hyllystä paljon roolipelejä joita en ole pelannut ja joiden lukeminen on ollut jo pelkästään niiden hankkimisen arvoista, pelkästään kirjojen lukeminen ei ole sama asia kuin niiden käyttäminen pelaamiseen. Siispä luonnollisesti jossain vaiheessa itse kunkin on kohdattava pelottava maailma ja tutustuttava muihin roolipeleistä kiinnostuneisiin ihmisiin. Jotkut löytävät samanhenkisiä ihmisiä kaveriporukastaan tai opiskeluympäristöstään, toiset tutustuvat uusiin ihmisiin netin kautta.

Lueskellessani Claudia Canginin pohdintaa Google+ -palvelun hyödyntämisestä kanssapelaajien löytämiseksi, aloin miettimään omia kokemuksiani erilaisten peliporukoiden kanssa. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole ruotia sitä millaisten ihmisten kanssa pelaan, vaan tarkastella enemmän sitä että miten olen päätynyt pelaamaan tietyssä seurassa ja miten tämä seura on vaikuttanut omiin pelimieltymyksiini ja -tyyliini. Lue loppuun

Epiconista jäi käteen ARIS

Marraskuun lopulla osallistuin Otavan Opiston ja Opetushallituksen kansainväliseen pienseminaariin, Epiconiin, jossa pelialan ja oppimisen asiantuntijat tarkastelivat pelioppimista tulevaisuuden taitojen näkökulmasta. Seminaaria ei etukäteen sen kummemmin missään mainostettu, sain kuin vahingossa facebook-eventtiin kutsun. Muutenkin etukäteen urakalla lobbaaminen olisi saattanut tehdä seminaarista suositumman, vaikka se kätevästi torstaille osuikin.

Lue loppuun

Erään pelisuunnittelijan tarina – Osa 2: Uuden ja perinteisen rajalla

Roolipelien kirjon laajentuessa on pelisuunnittelijan, ja miksei ihan tavallisen roolipelaajankin, hyvä pysähtyä miettimään omia preferenssejään. Useita kymmeniä erilaisia roolipelejä pelattuani, olen huomannut nauttivani eniten peleistä joissa on mielenkiintoinen asetelma joka tarjoaa paljon ideoita hyville hahmokonsepteille. Tästä johtuen pelin sääntömekaniikka on minulle vain toissijainen asia, joka joko tukee tai pahimmassa tapauksessa haittaa tätä siisteillä hahmokonsepteilla mässäilyä josta pidän kovasti.

Lue loppuun