Aloitin pöytäroolipelaamisen ala-asteella 1990-luvun alussa ennestään tutulla kaveriporukalla. Pelijärjestelmää vaihdettiin aika usein, mutta porukka pysyi ytimeltään suunnilleen samana. Alkuaikoina pelien ajoittain huvittavankin monimutkaisten tai sekavasti selitettyjen sääntöjen opettelulla oli iso merkitys pelaamiselle.
Uncategorized
Kotikutoiset pöytäroolipelit – tein itse ja säästin?
Kaupallisia roolipelejä tehdään nykyisin indie-julkaisijoiden sekä perinteisten roolipelitalojen toimesta ehkä enemmän, kuin koskaan. Jos valinnanvaraa on näin paljon, miksi jotkut silti haluavat suunnitella oman pelijärjestelmän? Joskus itse kudottu villasukka tuntuu omaan jalkaan yksinkertaisesti parhaimmalta, kaikki yksityiskohdat saa valita itse!
Arki-ilta Gothamissa – näkökulma uudelleenpelautuksiin
Arki-ilta Gothamissa on toiminnallinen kolmen tunnin larppi, joka ammentaa taustansa DC Universen Gotham Citystä. Larppimme pohjaideana oli Mika Metsätähden vuoden 2014 Ropeconissa järjestämä larppi Gotham Cityn kätyrit. Rikollisjengien jäsenten pelaaminen liki kaikille jollain tavalla tutussa maailmassa oli toimiva konsepti, joten idea jäi kytemään Mikan mieleen. Kun kotikaupungissamme Turussa oleva Radbar vaikutti maailmaan sopivalta baarilta ja omistajat larppaamiselle myötämielisiltä, peli oli kirjoittamista ja pelaajia vailla valmis. Liityin aisapariksi luomaan nopealla aikataululla elämyksen noin kahdellekymmenelle pelaajalle. Tavoitteena oli ensikertalaisillekin sopiva kevyt peli, jonka voisi mahdollisesi pelauttaa uudestaankin.
Idäntie – Yhteisöllisyyden kokemusta rakentamassa
Yhteisöllisyys ja toisaalta ulkopuolisuuden tunteet larpeissa ovat olleet viime aikoina pinnalla suomalaisessa larpskenessä. Haluan tämän tekstin kautta tuoda oman näkemykseni yhteisöllisyyden kokemuksesta larpeissa sekä avata, miten olemme lähestyneet tätä teemaa syyskuussa pelattavan Idäntie-liveroolipelin suunnittelussa. Lue loppuun
Do Androids Dream? – Pyhä mutta epätäydellinen kokemus
Kuva. Mira Suovanen
Monilla roolipelaajilla on pyhät kirjansa tai elokuvansa. Niitä ylittämättömiä nuoruuden kokemuksia, jotka mahdollisista puutteistaan huolimatta tunnetasolla tulevat aina olemaan parasta, mitä scifi- tai fantasia voi tarjota. Nämä toimivat usein koko roolipeliharrastuksen lähtöpisteenä, muokkaavat käsitystä hyvästä tarinankerronnasta, kiinnostavista teemoista ja oikeanlaisista tarinoiden päähenkilöistä. Sormusten Herra, Tähtien Sota, Harry Potter tai kenties Interview with a Vampire.
Lovecraftesque – kosmista kauhua yhteistyöllä
Black Armadan vuonna 2016 julkaisema Lovecraftesque tarttuu kovaan haasteeseen: tuottaa H.P. Lovecraftin kerronnallista tyyliä mukailevia tarinoita pelin muodossa, kahdesta viiteen pelaajalle. Kuinka hyvin peli onnistuu lunastamaan nämä odotukset?
Kuinka se toimii?
Ennen kuin päästään pelaamaan, tarvitaan skenaario. Pelin oletuksena on, että skenaario kehitetään pelaajien kesken pelikerran aluksi, mutta myös valmisskenaarioita voidaan käyttää. Skenaarion kehittäminen ei onneksi ole mitenkään monimutkainen prosessi. Pelaajat keskenään sopivat halutun tyylin ja tunnelman (esim. hiipivä kauhu, sankarillinen kauhu, kauhukomedia), aikakauden, yleisen tapahtumapaikan ja muutaman tarkemmin määritellyn sijainnin, sekä tarinan keskushahmon yleisen identiteetin, motivaation ja yhden vahvuuden.
”Pallo on teillä”, sanoo Ropeconin ohjelmaconiitti
On taas se aika vuodesta – Ropeconin ohjelmahaku on auki. Viime vuonna tähän aikaan seurailin hieman jännittäen tietokantaan putkahtelevia ilmoittautumisia ja ihmettelin niiden monimuotoisuutta.
Allekirjoittanut vastasi yhdessä tänä vuonna pääjärjestäjiin kuuluvan Juha Sihvosen kanssa coniitteina ohjelmasta ensimmäisessä Messari-conissa. Tehtävä oli monimutkainen, mutta palkitseva. Toteutuksesta ja palautteesta on otettu opiksi, ja tänä vuonna koko tiimillä on tähtäimessä tehdä kaikki paremmin ja vähän suuremmalla skaalalla. Nyt seurailen tietokantaa levollisempana ja varmempana, mutta vähintään yhtä innostuneena.
Tšernobyl, rakastettuni – peliarvostelu
Juhana Petterssonin Tšernobyl, rakastettuni on oman kertomansa mukaan roolipeli rakkaudesta ja radioaktiivisuudesta. Peli nojaakin hyvin vahvasti näihin kahteen pääteemaan, ja kaikki sisältö on rakennettu tukemaan tiukasti rajattua aihepiiriä ja käsittelee lähinnä hahmojenvälistä draamaa ja hahmoihin eläytymistä.
Roolipelit museoon, osa 2: Museoholvin aarteet
Pelimuseon roolipelikokoelma on laajempi kuin mitä tammikuussa avautuneesta näyttelystä voi kenties kuvitella. Pelitutkija ja innokas roolipeliharrastaja Jaakko Stenros järjesti viime vuonna roolipeliaiheisen keräyksen, jonka tuotto on nyt tallessa museon uumenissa. Sitä ei ole vielä täysin luetteloitu, mutta jo nyt voin kertoa, että kyse on noin 150 fyysisestä roolipelikirjasta ja paristakymmenestä digilähteestä, ja tämän lisäksi kokoelmassa on myös kattavasti roolipelilehtiä pienpainatteista Magukseen. Harvinaiset ja ainutlaatuiset pelit tallennetaan tietenkin osaksi museokokoelmaa, mutta tarkoituksena on muodostaa myös kattava kirjastokokoelma, joka pääsee jollakin tavalla harrastajien ja tutkijoiden käyttöön.
Totta taikuutta
Luultavasti jokainen suomalainen larppaaja ja moni muukin tuntee puolalais-tanskalaisen velholarpin College of Wizardry. Velhoyliopiston lukukausi on nyt aloitettu kymmenen kertaa, ja lähdin täysin aloittelijana tuohon viimeisimpään. Peli pelattiin marraskuun lopussa Czochan linnassa Puolan länsiosissa. Koska oli myöhäinen syksy, meitä varoiteltiin moneen kertaan kylmästä ja märästä. Välillä viileni lähes pakkaseksi, mutta sade alkoi onneksi vasta lähtöaamuna. Linna sen sijaan on täysin vaihtolämpöistä tilaa, hotellihuoneissa liiankin lämmintä kun taas yhteisissä tiloissa paleltaa.
LOKI 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.