Freeform-roolipelejä voidaan käyttää kattoterminä kuvaamaan roolipelejä, jotka ottavat vaikutteita sekä pöytäroolipelaamisesta että liveroolipelaamisesta. Tämä pieni opas kertoo, miten freeform-roolipelien pelinjohtamisessa pääsee alkuun, millaisia asioita kannattaa huomioida ja mistä kannattaa etsiä pelimateriaalia.
freeform
Freeform-roolipelaaminen pelityylinä
Tämä teksti avaa hiukan, mistä freeform-roolipelaamisessa on kyse ja miten se eroaa esimerkiksi pöytäroolipelaamisesta tai liveroolipelaamisesta eli larppaamisesta.
Matkakertomus: Blackbox Copenhagen
Vuoden 2019 Blackbox Copenhagen järjestettiin 18.–20. tammikuuta, nimensä mukaisesti Kööpenhaminassa. Kotisivuillaan tapahtuma mainostaa itseään kokeellisen roolipelaamisen festivaalina, ja sen järjestäjänä toimi roolipelijärjestö Gnist. Kaikki tapahtuman larpit kestivät noin 3–4 tuntia ja hyödynsivät pelin kulun ohjaamisessa valoa ja ääntä. Tästä juontuu tapahtuman nimen alkupuoli, sillä tätä pelityyliä kutsutaan blackbox-larpiksi. Blackbox Copenhagen oli nimenomaan larppitapahtuma, sillä tapahtuman aikana auki ollutta avointa lounge-aluetta ja lauantai-illan bileitä lukuun ottamatta ohjelma koostui yksinomaan larpeista.
Wähäcon 2017
Katselin suomalaista conitarjontaa ja tuumasin, että en löydä itselleni sopivaa ja käytännöllisesti toimivaa freeform-tapahtumaa. Freeformeja pääsen pelaamaan useissa tapahtumissa ympäri Pohjoismaita, mutta pääasiallisesti skandinaaviskaksi ja englanniksi. Kuitenkin nautin pelaamisesta omalla äidinkielelläni suomeksi. Se tuntuu erilaiselta ja menee usein enemmän tunteisiin. Vaikka tästä voisi kirjoittaa oman blogitekstinsä, keskityn kuitenkin edellä mainitun ongelman ratkaisuun: mistä itselleni suomalainen freeform-tapahtuma? Voisinko kenties yhdistää intohimoni roolipelaamisen ja ihmisten ruokkimisen maukkaalla ruualla?
Kotikutoiset pöytäroolipelit – tein itse ja säästin?
Kaupallisia roolipelejä tehdään nykyisin indie-julkaisijoiden sekä perinteisten roolipelitalojen toimesta ehkä enemmän, kuin koskaan. Jos valinnanvaraa on näin paljon, miksi jotkut silti haluavat suunnitella oman pelijärjestelmän? Joskus itse kudottu villasukka tuntuu omaan jalkaan yksinkertaisesti parhaimmalta, kaikki yksityiskohdat saa valita itse!
The Quick
The Quick on kevyt roolipeli raskaista aiheista. Se on tehty Nordic noirin hengessä: “pohjoismainen hyvinvointivaltio” on pelkkää mädäntyneen yhteiskunnan taakseen kätkevää sanahelinää, ja paraskin sankari joutuu toimimaan moraalisesti arveluttavalla alueella. Väkivalta ja kuolema ovat alati läsnä, ja ne jättävät todellisuuden kudelmaan huonosti arpeutuvia haavoja, joiden läpi tunkeutuu unohdettuja kauhuja.
Freeform ja Tracon Hitpoint 2017
Toista kertaa järjestettävä Tracon Hitpoint -pelitapahtuma järjestetään seuraavan kerran 4.-5.3.2017 Tampere-talossa Tampereella. Traconin rinnalle noussut pelaamiseen keskittyvä Hitpoint panostaa ensi vuoden ohjelmassaan freeform-roolipeleihin ja tarjoaa kävijöille erinomaisen mahdollisuuden pelityyliin tutustumiseen. Tämä teksti avaa hiukan, että mistä freeform-pelaamisessa on kyse ja miten se eroaa esimerkiksi pöytäroolipelaamisesta tai liveroolipelaamisesta.
Fastaval 2014 – roolipelitapahtumajärjestämistä Tanskassa
Lokissa on aikaisemminkin ollut juttua Tanskan suurimmasta roolipelitapahtumasta, Fastavalista. Tänä vuonna Fastaval järjestettiin 28. kerran.
Faktaa
Mikä?
Tanskan suurin, Nordic freeform -pelityyliin keskittyvä roolipelitapahtuma, josta löytyy myös lautapelejä ja niiden suunnittelua, roolipelisuunnittelua, MtG:tä, miniatyyrejä, bileitä ja larppeja
Lue loppuun
Fastaval ja kultaisten pingviinien maa
Tanskan suurin rooli-, lauta-, korttipeli ja miniatyyri tapahtuma, Fastaval, pidettiin perinteisesti pääsiäisenä. Vuosittain 600-700 kaikenikäistä pelaajaa kerääntyvät yhteen pelien ja ystävien pariin. Lue Fastavalin esittelevä aikaisempi LOKI-postaus täältä. Alla oleva teksti on Massin ”lyhyt” katsaus Fastavaliin ja erityisesti Otto-palkintojen voittaneisiin skenaarioihin.
Tanska, tuo conien maa – eli terveisiä Forumilta
Fastaval, Hyggecon, Viking-Con, LivCon… Tanskassa tuntuu olevan roolipelipainotteinen con vähintään joka kuukausi, ellei enemmänkin. Tosin jos tanskalaisilla roolipelaajilta kysytään, niitä on nykyään niin vähän. 2000-luvun alussa coneja oli miltei joka viikonloppu. Viime viikonlopun tapahtuma oli Forum 2012 (14.-16.09.2012).
Lue loppuun